Uskomaton yhteisö otti Amerikasta tulleet opettajat omakseen

Viimeisessä keskiviikkoillassa on haikeutta.

Keväällä elämäntyöstään palkittu pianisti Kemal Achourbekov soittaa ja Sointula laulaa. Teresa Butler-Doran ja Dawn Phillips Oler kurkkivat Furkan Karsavuranin olkapään yli puhelinta, jossa on laulun sanat.

Illan päätteeksi halataan ja vuodatetaan kyyneleitä.

– Tämä yhteisö on uskomaton, oli Phillips Oler sanonut aiemmin päivällä Karjalan Heilin haastattelussa.

^{Takana on} viisi kuukautta Fulbright-stipendiaatteina Joensuussa ja edessä paluu kotiin Yhdysvaltoihin.

Amerikkalaiset opettajat halusivat viettää Fulbright-aikansa nimenomaan Suomessa, koska halusivat itse tulla katsomaan, millainen oikeasti on maailmalla kehuja kerännyt suomalainen koulutusjärjestelmä. Paljon he siitä oppivatkin, mutta sen lisäksi he saivat paljon sellaista, jota eivät osanneet odottaa.

Ihastumisen asteesta kertoo jotain Phillips Olerin käteensä ottama tatuointi: kauniisti kirjoitettu sana sisu, joka jatkuu kukkakuviona. Keskiviikkoillassa käy keskustelu siitä, mitä kaikkea sanaan liittyy.

– Merkityksellisintä meille näissä viidessä kuukaudessa ovat olleet ihmiset ja kaikki ihmissuhteet, joita olemme täällä saaneet, sanoo Butler-Doran, joka palaa nyt San Franciscoon.

– Kaliforniassa kun asun, minulla ei ollut tänne tullessani muita odotuksia kuin että täällä on kylmää. Odotin pääseväni lumiseen ympäristöön ja pääsin.

^{Fulbright-ohjelma} järjesti Suomeen tuleville stipendiaateille elokuussa 2023 Washington DC:ssä orientaation, jossa muun muassa kerrottiin, että suomalaiset ovat ujoja, eivätkä mielellään päästä muita ihmisiä lähelleen.

Kaupungilla liikkuessaan kaksikko on tavannut joensuulaisia, jotka ennakkotiedoista poiketen ovat olleet hyvinkin halukkaita juttelemaan ja harjoituttamaan omaa englannintaitoaan.

– Ensimmäisen kerran, kun törmäsin orientaatiossa kuulemaani tietoon, oli oikeastaan maaliskuussa, kun aloin ihmetellä, asunko yksin talossa, jossa vuokra-asuntoni on. Siihen mennessä en ollut nähnyt kertaakaan ainuttakaan naapuriani, Phillips Oler kertoo.

– Juttelin siitä vuokranantajani kanssa ja hän sanoi, että he pysyvät kodeissaan niin kauan kun kuulevat, että joku liikkuu portaissa. Ovensa he avaavat ja tulevat itse ulos, kun kuulevat, että olet mennyt portaikosta pois. Ajattelin, että herranen aika, jos haluan sanoa naapurilleni hei, minun pitää itse olla nopea, jos kuulen jonkun liikkuvan portaissa.

^{Joensuulaiset ystävät} ovat naureskelleet kaksikon vauhdille. Yliopistolla työskentelyn ja kouluihin tutustumisen lisäksi he ovat ehtineet muun muassa kokeilla avantouintia, olla marttojen kurssilla, käydä lumikenkäilemässä ja koiravaljakkoajelulla.

Vapaa-aikoinaan he ovat piipahdelleet muualla Suomessa ja Euroopassakin – Atlantin ylittäneelle amerikkalaiselle kun Puola, Hollanti, Skotlanti, Unkari ja Kreikka ovat vähän kuin kotipuolessa menisi toisiin osavaltioihin. Yksi tekemättömäksi jäävistä asioista on käynti Joensuun Mailan pesäpallo-ottelussa.

– Täällä ei ollut otteluja niinä päivinä, kun olimme Joensuussa, ja se harmittaa. Ehkä tänne pitää tulla sen takia takaisin.

Viimeisellä Suomi-viikolla tuttu yliopistolta ihmetteli, mitä mahtaa tarkoittaa natural bridge, johon tutustumisesta kaksikko oli puhunut. Sana Punkaharju loksautti palaset kohdalleen: luonnonsilta, harjuhan se tietysti on.

Opittu on asioita puolin ja toisin.

Match made in heaven, taivaassa päätetty ystävyys, kuvaili ystävä Butler-Doranin ja Phillips Olerin keskinäistä kemiaa. Kaksikko myöntää, että paljonhan he ovat toisiltaan oppineet Joensuu-aikanaan.

– Itse olen organisoija, jolla pitää olla suunnitelma. Teresa on seikkailija, joka sanoo, että mennään kokeilemaan tätä ja tuota, ja hän saa minut pois omalta mukavuusalueeltani, Phillips Oler kertoo.

– Minä taas olen oppinut Dawnilta tekemään enemmän kysymyksiä. Dawn ihmettelee asioita ja löytää vastauksia, ja se auttaa minuakin kehittymään, Butler-Doran huomauttaa.

^{Mutta entä se} suomalainen koulutusjärjestelmä – onko se maineensa veroinen? Kaksikko pystyy antamaan perustellut vastaukset, koska he ovat vierailleet kouluissa laajasti ympäri Suomen.

Butler-Doran löytää sekä eroja että yhtäläisyyksiä suomalaisen ja yhdysvaltalaisen koulutuksen välillä.

– Opettajien tapa opettaa ja opiskelijoiden käyttäytyminen ovat saman tyyppisiä. Erona on, että Suomessa opiskelijat näyttävät arvostavan enemmän oppimisprosessia. Luulen, että koulutusrakenteenne auttaa siinä. Koulutus on ilmaista, julkiset koulut ovat arvostettuja ja uskon, että oppiminen on täällä nopeampaa.

Butler-Doran sanoo arvostavansa ylipäätään sitä, että Suomessa ihmisillä on tasa-arvoisemmat mahdollisuudet kuin Yhdysvalloissa, missä on sekä tosi rikkaita että tosi köyhiä ihmisiä.

Phillips Oler huomauttaa, että suomalaista järjestelmää ei voi kopioida Yhdysvaltoihin, koska kyse syvältä kulttuurista opitusta asiasta.

– Opiskelijat täällä tietävät, että järjestelmä on hyvä ja arvostavat sitä. Olemme keskustelleet monien opiskelijoiden kanssa, jotka ovat todenneet, että oma tehtävä on mennä kouluun ja oppia. Yhteiskunta tarvitsee sitä ja rohkaisee opiskeluun.

^{Viimeinen keskiviikkoilta} alkaa kallistua lopuilleen. Butler-Doran ja Phillips Oler sanovat, että se varsinainen match heille oli Joensuu – Helsinkiä pienempi kaupunki, jossa todennäköisesti oli suurta kaupunkia helpompi päästä juttusille ihmisten kanssa ja kokea kaikenlaisia asioita.

Joku kaivaa jälleen esiin suomenkieliset sanat lauluun, jonka kertosäe oli tullut talven aikana tutuksi. Vielä kerran lauletaan yhdessä.

Käyn ahon laitaa minä ilman paitaa, ei estä kukaan, kun matkaa teen.