Runebergintorttu: rommilla vai ilman ja miten se oikein kuuluu syödä?
Viime vuonna Hilla Sinkkonen leipoi noin 330 runebergintorttua. Kuva: Aimo Salonen
Runebergintorttu. Toiset siitä tykkää, toiset ei.
Mielipiteitä saattaa jakaa vaikkapa rommi. Kun Heilin toimittaja viritteli asiasta keskustelua Facebookissa, aiheesta tuli kahtalaisia kommentteja.
– Ehkä voisinkin syödä runebergilaista, jos siihen ei olisi tungettu sitä rommia, totesi yksi.
– Tämä on se vaihe, jonka riittävällä pieteetillä suorittamatta jättämisestä runebergintorttujen epäsuosio osittain johtuu, totesi puolestaan toinen, joka kommentoi kuvaa, jossa kevytyrittäjä Hilla Sinkkonen dippaa torttua rommikuppiin.
Tämäkin jakaa mielipiteitä: tarvitseeko torttu rommia ja mikä on oikea kosteustaso?
Työkseen Sinkkonen opettaa suomea aikuisille maahanmuuttajille, mutta taas on se aika vuodesta, jolloin hän tekee porvoolaista perinneherkkua myytäväksi.
– Oikeastaan tämä oli aluksi vähän vitsi kaverini Hannan kanssa. Leivoimme ja teimme ruokaa yhdessä ja sitten halusimme jonkin fanituksen kohteen, joka vedetään yli, Sinkkonen muistelee.
– Nauroimme usein yhdessä, mihin kaikkiin mittasuhteisiin tämä voitaisiin viedä. Voitaisiin esimerkiksi perusta kahvila, jossa myydään vain lieriöleivonnaisia ja luetaan Runebergin runoja.
Nauroimme usein yhdessä, mihin kaikkiin mittasuhteisiin tämä voitaisiin viedä. Voitaisiin esimerkiksi perusta kahvila, jossa myydään vain lieriöleivonnaisia ja luetaan Runebergin runoja.Hilla Sinkkonen
Toisaalta Sinkkonen sanoo pitävänsä oikeastikin runebergintortusta, joka hänen mukaansa on mielettömän hieno leivos.
Kaverukset myivät aluksi torttuja yhdessä sosiaalisen median kautta, kunnes Hanna muutti pois Joensuusta. Vuosi sitten Sinkkonen perusti kevytyrityksensä, joskaan Y-tunnusta hänellä ei ole.
– Kevytyritys minulla on siksi, että yritykset tarvitsevat sen laskutusta varten. Yksittäisille ihmisille myyn suoraan, ellei joku halua laskua. Toimintani on niin pientä, ettei tästä tulleita tuloja tarvitse ilmoittaa verottajalle, Sinkkonen sanoo.
Kehuja Sinkkonen sanoo saaneensa runsaasti. Moni kehuu juuri leivonnaisen kosteutta, mutta on Sinkkosella rommin – tai vaihtoehtoisesti sokeriveden – lisäksi myös oma kikka – salaisuus, jota hän ei suostu paljastamaan.
Mihin se mahtaa liittyä, ainesosiinko vai ainesten käyttötapaan?
– Yhteen tapaan – prosessiin, joka ainesosille tehdään.
Tuoko salaisuus sitten torttuun rakenteellista vai maullista juttua?
– Maullista. Suoraan en nyt voi olla varma, johtuuko se siitä, mutta tosi paljon olen ylistävää palautetta saanut.
Torttu on nimetty Runebergin mukaan, mutta googlailu tuo tiedon, että alkujaan se oli porvoolaisen kondiittorin Lars Asteniusen kehittämä.
Johan Ludvig Runebergin vain kerrotaan nauttineen niitä aamiaisekseen kahvin ja punssin kanssa, ja kun herkkujen suuri kulutus kävi kalliiksi, rouva Fredrika Runeberg keksi, kerrotaan, leipoa niitä pyttipannuperiaatteen mukaisesti sen mukaan, mitä kaapista sattui kulloinkin löytymään.
– Reseptejä on mielettömästi. Porvoossa on runebergintorttukilpailukin, jossa on tosi monenlaisia leivoksia, jotka on hyvin pitkälle kehittyneitä. Minulla tämä on kuitenkin aika perinteinen, Sinkkonen sanoo.
Mutta miten tuommoinen oikein syödään? Pitkulainen muoto tuo omat vaikeutensa lusikalla syömiseen, mutta ei niitä oikein sormillakaan voi syödä – varsinkaan jos rommitus on tehty kunnolla niin, että kosteus tahmaisi sormet.
– Minä tykkään aloittaa niin, että hillo tulee tasaisesti. Otan lusikalla semmoisia suikaleita, ja jossain vaiheessa kaadan leivoksen, kun se ei enää pysy pystyssä., Sinkkonen vastaa.
Palataanpa rommiin ja toimittajan Facebook-kyselyyn, johon tuli yksi kommentoijan mummoonkin liittyvä muistelu:
– Mummoni osasi tämän. Hän toteutti tätä lähetyspiirin ompeluseuran kahvikaakkujen suhteen. Mummon luona kun piiri kokoontui, rouvia oli paljon ja puheensorinaa naapuriin asti.
Runebergin päivä on 5. helmikuuta, joka on tänä vuonna maanantai. Tortun kanssa samaan aikaan ajoittuu laskiaispullan sesonki. Laskiaissunnuntai on tänä vuonna 11. helmikuuta.
Missä vaiheessa ja miten sinä syöt hilloa sisältävän yläosan?
Kommentteja: Tortusta nautitaan monin tavoin
Facebook-kysymys kuului: lusikallako syöt runebergintortun vaiko käsin ja mikä on tekniikka ja syöntijärjestys?
– Lusikalla pystysuuntaan ylhäältä alaspäin.
– Minä oon silleen outo, että en tykkää runebergntortuista. Enkä laskiaispullista. Enkä munkeista, jotka on kuorrutettu pomadalla. Pullasta kyllä. Ehkä voisin syödä runebergilaistakin, jos siihen ei olisi tungettu sitä rommia. Eikä sokerikuorruketta. Nimimerkki suolapalojen syöjä.
– Kaksi runebergintorttua odottaa kahvipöydässä. Pienellä lusikalla syön.
– Tahmatassu ilmoittautuu.
– Hillo viimeks!
– Lusikalla.
– Juhlan kunniaksi jälkiruokahaarukalla.
– En syö runebergintorttuja. En tykkää karvasmantelista, en oikein kuivakakuista ylipäätään ja toi hillo-pomadapäällinen on liian makea. Laskiaispulla sen olla pitää!
– Korkeussuunnassa puolesta välistä veitsellä kahtia. Ensin syön alaosan ja viimeisenä hillokkaan yläosan. Kyytipojaksi kylmä maito tai vahva kahvi. Hetki on juhlava.
– Ihan käyn sormilla kiinni torttuun ja pohjasta alkaen mussuttelen niin, että hillo ja sokerikuorrute jäävät viimeisiin suupaloihin. Jossain hienommassa paikassa varmaan söisin hienostuneesti lusikalla, mutta ei se ois yhtä hyvää.
– Puraisen vain hillo-osan pois ja saan sanomista.
– Kaadan ja leikkaan puoliksi, yläosan lusikoin lopuksi.
– Leivoshaarukalla. En lusikalla – hankala.