Keruuheimo: Sydänlanka ry johdattaa helatorstaista lähtien tutustumaan villiyrtteihin ja -vihanneksiin

Eletään kiirastorstaita, kun Jussi Sinkkonen ja Jenni Örn kokkaavat Utransaaren kodalla ja puhe kääntyy yhteyteen, joka villivihanneksilla ja -yrteillä on ortodoksisuuteen.

– Onhan tämä tämmöinen paastolounas, Sinkkonen toteaa.

Hetkeä aikaisemmin on puhuttu vuohenputkesta, joka on vanha luostarivihannes, ja siitä, kuinka yrttien keräily kuuluu Kreetalla yhä ruokakulttuuriin. Karjalassa ja Itä-Suomessakin ne ovat osa perinnettä, joskin nykyihmiset ovat päässeet hiukan vieraantumaan siitä.

– Tosissaan jos tässä oltaisiin muinaisharrastajia, tässä olisi nauriita ja riistaa, Sinkkonen ja Örn toteavat.

^{Nyt pannulla} tirisevät peruna ja sipuli, joiden päälle Sinkkonen laittaa villivihanneksia.

Puhutaan Keruuheimosta, Maaseutuyhdistys Sydänlangan järjestämästä villivihannesten keruukurssista, joka alkoi viikko sitten luennolla Teatteri Näyttämössä ja jatkuu helatorstaina 9. toukokuuta järjestettävällä ensimmäisellä keruuretkellä.

Tiedotteensa mukaan Sydänlanka järjestää kesän aikana retkiä Linnunlahden siirtolapuutarhaan, Joensuun Hopealahteen ja Nevalan luontotilalle Kolin Herraniemeen.

– Kasvukauden vaiheet määrittävät, mitä kerätään. Helatorstaina toukokuussa kun aloitetaan, kerätään vain puunsilmuja ja maustetaan niillä vaikka hapankaalia, Örn kertoo.

Sitten kun luontoon alkaa ilmestyä vuohenputkia, nokkosta ja muuta, niitä kerätään isompia määriä, hapatetaan, jaetaan ja tehdään pestoksi.

– Kesä kun etenee, alkaa tulla teeaineksia ja yrttejä ja voidaan tehdä myös tinktuuroita ja salvoja ja tämmöistä perinnehoivapuolta, Sinkkonen sanoo.

^{Jenni Örn} kertoo, että kurssilla kerätään tutuiksi ja turvalliseksi tiedettyjä kasveja – sellaisia, joista on kertynyt perinnetietoutta tai joita on jopa lääketieteellisesti tutkittu.

– Perehdymme yrtteihin, joilla on pitkä historia, esimerkiksi siankärsämöön.

Örn on perehtynyt yrtteihin, joista saa teeaineksia.

– Teehen yrttejä voi käyttää monipuolisesti: vaikka ruusun terälehtiä, voikukan juuria, siankärsämön kukkia. Ainesten fermentoinnilla juomaan saadaan vähän hienostuneempia makuja. Teehen voi käyttää myös eri kasvinosia, kuten lehtiä, kukkia, juuria ja marjoja.

Kurssille voi ilmoittautua Sydänlangan nettisivujen kautta. Jussi Sinkkosen mukaan pyrkimyksenä on koota porukka, joka on valmis menemään pusikkoon läpi kesän ja joka takaa, että kurssi toteutuu pitkäkestoisesti.

– Pyrimme tekemään mahdolliseksi ihmisten joustavan mukaantulon. Kuulostelemme paitsi luonnon rytmiä myös ihmisten toiveita ja aikatauluja, Sinkkonen lupaa.

– Osallistujat voivat tulla mukaan intensiivisesti keräämään kasveja ja oppimaan uutta niin paljon kuin ehtivät, mutta osallistua voi myös kevyemmin. Kun on hyvät kelit, voi tulla nauttimaan ulkoilmasta ja keräämään, ja sitten kun on kiire mökille tai seuraavaan tapahtumaan, me hoidamme homman loppuun.

Loppuun saattamiseen saattaa kuulua vaikka villivihannesten hapattaminen, maitohappobakteeriin perustuva muinaissäilöntäkeino.

^{Sinkkonen huomauttaa,} että villivihannesten ja yrttien keräilystä on tullut trendikäs laji.

– Toivo Rautavaaran kirjoissa aina kerrotaan, että villivihanneksia voi käyttää pinaatin tavoin, Sinkkonen sanoo ja näyttää kodalle tuomaansa, alan raamatuksi kutsumaansa teosta.

– Villit maut ovat tulleet itäsuomalaisessa ja pohjoismaisessa keittiössä gourmet-tasolla suositummaksi. Ranskalaisessa keittiössä voikukka ja nokkonen ovat ihan viljeltyjä kasveja, ja onhan niitä muitakin, joita löytyy sekä villeinä luonnosta että kesytettyinä puutarhasta.

Sinkkonen myöntää, että villivihannekset ovat karvaan makuisia, mutta kesyttämisellä niistä saadaan suussa sulavampia.

– Keruuheimossakin kokkailemme ja harjoittelemme kesyttämään kasveja. Hapattamisessa kun maitohappobakteerit tekevät työtään, ravinnosta tulee sulavampaa.

– Se toimii vähän kuin naudan pötsi, mutta meillä hapattaminen tehdään purkissa tai ämpärissä tai sammiossa, minkä jälkeen ravintoarvot ovat samat tai jopa paremmat kuin tuoreessa kasvissa.