Suihkon talona tunnettu Terijoen huvila odottaa yhä kolmatta elämää
Vasemmalla opettaja Niilo Suihko, puoliso Hanna sekä heidän 6-vuotias poikansa Juhani. Kuvan otti Tuomo Ahokas vuonna 1925, 99 vuotta sitten. Oikealla 1980-luvun alussa otettu kuva Suihkon talosta. Alkuperäiset kuvat ovat mustavalkeita, ja ne on digitaalisesti väritetty. Kuva: Pohjois-Karjalan museo, kuvankäsittely: Petteri Puhakka
Vuosina 1916–1930 Joensuussa toimi kansakoulunopettajana ilomantsilaissyntyinen Niilo Suihko. Hän piti nykyisen Venäjän puolella sijaitsevasta Terijoesta huviloineen ja halusi Joensuun-kodikseen samankaltaisen rakennuksen. Suihkon Joensuun Sairaalakadulle 99 vuotta sitten siirrättämä entinen Terijoen huvilatalo on edelleen paikoillaan. Se on odottanut vuosien ajan asumiskelpoiseksi kunnostusta, uutta kolmatta elämää.
Kun Venäjän vallankumouksen ja Suomen itsenäistymisen vaiheiden jälkimainingeissa Terijoen seutu jäi rauhansopimuksen mukaisesti Suomen rajojen sisälle, lähes kaikki aiemmin venäläisten omistamat ja heidän alueelle hylkäämänsä huvilat olivat jääneet tyhjilleen.
Virallisten kiinteistönomistukseen liittyvien muotoseikkojen täytyttyä Suihko, jolle Terijoki oli ollut mieluinen lomaseutu, siirrätti lopulta yhden Terijoen lähiseudulle hylätyistä huviloista Joensuuhun. Siirto tapahtui vuonna 1925. Eräänlaisen toisen elämän saanut Terijoen talo pystytettiin hirsi kerrallaan Joensuun Sairaalakadulle perheen kodiksi.
Huvilamainen talo Sairaalakatu 18:ssa on tunnettu noista ajoista lähtien ”Suihkon talona”. Opettaja asui perheineen talossa 1930-luvun alkuvuosiin saakka ennen Helsinkiin muuttoaan. Perheen poika, helsinkiläistynyt varatuomari Juhani Suihko, asui kesäaikoina lapsuutensa kotitalossa vuosikymmenten ajan, vanhempiensa kuolemankin jälkeen. Kesäasunnoksi oli jätetty osa rakennusta, ja muut talon huoneet olivat vuokralla.
Ikääntynyt varatuomari oli käynyt keskusteluja talon omistuksen siirtymisestä paikalliselle rakennusliikkeelle jo 2010-luvun taitteessa. Vähän myöhemmin varatuomarin perikunta vahvisti talokaupan. Talo ajateltiin kunnostaa, jolloin se olisi saanut eräänlaisen kolmannen elämän. Jostakin syystä kunnostustyö jäi toteutumatta.
Talon omistus on sittemmin vaihtunut. Suojelumerkinnän ulkoasultaan omaava huvilarakennus, monien mielestä ehkä tunnetuin maakunnassa olevista Terijoen huviloista, on tätä nykyä ollut useita vuosia tyhjänä.
Jo kymmenkunta vuotta sitten ajatuksen tasolla olleet huvilan kunnostustoimet ovat edelleen aloittamatta. Heikentyneeseen kuntoon päätyneen talon rapistuminen jatkui vuonna 2022, kun kiinteistössä halkesi vesiputki.
Asuntoomme kuuluneen lasikuistin seinillä näkyi hirsissä numeroita, joita oli merkitty niihin siirron ja uudelleen kasauksen vuoksi.Marja Virtanen
Suihkon talossa vuokralaisena miehensä kanssa 1980-luvun alussa asunut Marja Virtanen muistelee rakennusta lämmöllä.
– Tiesimme, että talo on Terijoelta tuotu huvila. Asuntoomme kuuluneen lasikuistin seinillä näkyi hirsissä numeroita, joita oli merkitty niihin siirron ja uudelleen kasauksen vuoksi.
– Se oli ensimmäinen yhteinen asuntomme. Olimme vasta parikymppisiä. Talossa oli mukavuuksina vain vesijohto ja pieni wc. Suihkua ei ollut eikä mitään peseytymismahdollisuuksia.
Varustelutason puutteista huolimatta asunto komeine kaakeliuuneineen oli Virtasen mielestä todella mukava. Siihen kuului näyttävä lasikuisti, iso keittiö sekä kammari, jonka ikkuna oli Sairaalakadulle päin.
Noin neljänkymmenen vuoden jälkeen Suihkon talo tuntuu Virtaselle yhä läheiseltä. Hän toivoisi rakennukselle valoisaa tulevaisuutta.
– Ihan muutama päivä sitten ajelin tarkoituksella Sairaalakatua pitkin talon ohi mielessä lämpimät muistot nuoruuden ajoilta. Mielestäni se tulisi ehdottomasti säilyttää ja remontoida alkuperäiseen loistoonsa!
Pohjois-Karjalan museon rakennustutkija Pirjo Karinen totesi jo vuonna 1996 Joensuun silloisten puutalojen säilyttämisen olevan haasteellista. Halua voi olla, mutta halujen muuttaminen päätöksiksi ja käytännöksi on hankalaa siksi, että taustalla voi olla jonkinlainen uskalluksen puute.
Karisen tärkeään huomioon voisi lisätä vanhojen arvokkaiden puurakennusten kuntoon saattamisen osalta – 2020-luvun realiteeteissa – myös epävarmuustekijät korjauksiin vaadittavan rahoituksen järjestymisestä.
Toisaalta jos omia juuria ja kulttuuriperinteitä syvästi arvostetaan, korjausrahoitukseenkin voitaneen jostakin, jollakin tavoin, löytää toteuttamiskelpoisia vaihtoehtoja.
Lähteet: Kansallisarkisto ja -kirjasto
Pohjois-Karjalan museo