Kaluvirta: Monelta jää huomaamatta pieni mutta merkitykseltään suuri vesialue
1900-luvun taitteessa tuotettu postikorttikuva Ilosaaren sillalta kohti Niskasaarta. Sillan alitse virtaa leveänä Kaluvirta. Taustalla näkyy Niskasaaressa sijainnut paviljonki-huvimaja. Kuva on painattajan jälkivärittämä ja sitä on digitaalisesti paranneltu vuonna 2024. Kuva: Alkuperäinen kuva: Matti Virrantalon postikorttikokoelma, kuvankäsittely Petteri Puhakka
Joensuun Niska- ja Ilosaaren välissä on pieni Kaluvirta-niminen vesialue.
Se on nykyisin niin huomaamaton, että se saattaa jäädä satunnaiselta ohikulkijalta noteeraamatta. Pienestä koostaan huolimatta alueella on ollut, ja on edelleen, tärkeä merkitys paikallisen eliöstön monimuotoisuuden kannalta.
Kaluvirran nimen alkuperä on pitkälti epäselvä. Yhden selityksen mukaan nimi olisi tullut siitä, kun vesi olisi virtauksellaan kuluttanut eli kalunnut saarien ja joen reuna-alueita.
Kansantarinoiden mukaan Pajaniemellä, joka sijaitsee Pielisjoen länsirannalla nykyisen länsisillan pohjoispuolella Länsikosken rannassa, olisi puolestaan ollut paikallisten asukkaiden käyttämiä pienimuotoisia sulatusuuneja. Niissä sulatettiin rautapitoista suo- ja järvimalmia, jotta saatiin taottua kotitarpeisiin kuona-aineista puhdistettuja rautaesineitä, kaluja.
Kaluvirran vesialueen sijainnin määrittelyssä on ollut vaihtelua. Vuonna 1792 laaditussa kartassa, 56 vuotta ennen Joensuun kaupungin perustamista, Kaluvirraksi oli mainittu koko koskien alue Niska- ja Ilosaaren ympäristössä. Noita saaria kutsuttiin silloin Kaluvirran saariksi.
Ainakin 1900-luvulta eteenpäin Kaluvirta on tunnettu rajallisemmin Niska- ja Ilosaaren välisen kapean uoman nimenä. Tarkempaa ajankohtaa sille, mistä lähtien Kaluvirran nimi tarkoitti rajallisempaa aluetta, ei ole tiedossa.
Niska- ja Ilosaaren välinen uoma on ollut aikoinaan leveämpi ja virtaavampi. Esimerkiksi 1900-luvun ensimmäiseltä puoliskolta säilyneissä Kaluvirrasta otetuissa valokuvissa vesiuoma näkyy melko leveänä.
Kaluvirran sopivuus virtaavissa vesissä viihtyvien kalojen lisääntymiselle tai kasvamiselle otollisena paikkana oli tullut joensuulaisten virkahenkilöiden ajatuksiin ja puheisiin jo 1960-luvulla. Kesällä 1985 asiaa edistettiin toteutusasteelle, kun vesiuomaan rakennettiin kala-allas.
Tarkoituksena oli saada järvilohen vaelluspoikaset leimautumaan altaassa, jotta niiden paluu kudulle samoille alueille vahvistuisi. Allasta haluttiin käyttää lisäksi kalalaitoksissa kasvatettujen lohien rauhoittumiseen ja toipumiseen kuljetus- ja käsittelystressistä.
Muutaman vuoden toimineeseen kala-altaaseen tuotiin koemielessä myös istutettavia järvitaimenia. Kuoreen nousun aikaan lohille tarjottiin vielä mahdollisuus saalistaa siirtämällä kutukuoreita suoraan koskien reunoilta Kaluvirtaan.
Kala-allasta rakennettaessa Kaluvirran uoman pohjaa muokattiin, jotta se saatiin kaltevammaksi ja virtaavammaksi Itäkoskeen päin. Virran ylä- ja alapäähän rakennettiin padot, jotta veden korkeutta voitiin säätää. Ylempään eli Länsikosken puoleiseen patoon asennettiin lisäksi pumppu, jolla veden virtausta saatiin tehostettua.
Kaluvirran luonnollinen veden virtaus on sittemmin ollut estynyt vuosien ajan, kun Itäkosken puoleinen vanha pato on pysyvästi suljettuna. Joensuun seudun luonnonystävät ry ja Pohjois-Karjalan luonnonsuojelupiiri esittivät Kaluvirran patojen purkamista ja uoman palauttamista luonnontilaan jo kymmenkunta vuotta sitten.
Vaikka Kaluvirran virtaama patojen purun jälkeen tulisi vaihtelemaan vedenkorkeuden mukaan ja olisi Länsi- ja Itäkoskeen nähden pienehkö, alue voisi olla virtakutuisille kaloille, vesihyönteisille, saukolle ja muille alueen eliöille hyödyllinen ennallistamiskohde. Olisiko Kaluvirran vesiuoma mahdollista palauttaa alkuperäiseen tilaansa EU:n vesipuitedirektiivin ja uusiutuneiden luonnonsuojelu- ja vesilakien tavoitteiden mukaisesti?
Kun Kaluvirran seutu hyönteisineen ja suojaavine puustoineen on myös vesisiippalepakkojen tärkeää ruokailualuetta, olisiko vesiuoman saattaminen lähemmäs alkuperäistä luonnontilaa voimassaolevien suojelusäädösten puitteissa kuitenkin sallittua tai vesisiippojen kannalta jopa suotavaa?
Samat kysymykset tulevat osittain eteen, kun länsi- ja itäsiltoja remontoidaan. Kaluvirran alueella eliöstön monimuotoisuuden säilymiseksi jo annetut ja voimassa olevat suojelumääräykset on väistämättä huomioitava.
Samat kysymykset tulevat osittain eteen, kun länsi- ja itäsiltoja remontoidaan. Kaluvirran alueella eliöstön monimuotoisuuden säilymiseksi jo annetut ja voimassa olevat suojelumääräykset on väistämättä huomioitava.
Jos vaikkapa itäsillan remontin yhteydessä edistettäisiin samanaikaisesti Kaluvirran ennallistamista purkamalla virran itäpäässä oleva vanha ja turhaksi jäänyt kalapato, rikottaisiinko käytännössä mitenkään vallitsevia suojelusäädöksiä? Tai venytettäisiinkö edes niiden lainopillista tulkintaa?
Vastattiinpa suojelu- ja ennallistamiskysymyksiin lopulta niin tai näin, selvää on, että vanhojen kalapatojen purun kautta päästäisiin askel lähemmäs kohti vanhoissa postikorteissa näkyvää leveää ja luonnollisen näköistä Kaluvirtaa. Tuntematon ja vähän piilossa oleva tulisi samalla enemmän tunnetuksi ja vähemmän piilossa olevaksi.
Lähteet: Kansallisarkisto ja -kirjasto, sanomalehti Karjalaisen Kaiku-arkisto, Pohjois-Karjalan museo