Pyöreitä vuosia täyttävä Kontiolahden Kanavateatteri on monelle kuin toinen koti, jossa kaikille tunteille on tilaa

Jakokosken museokanavan vehreässä uomassa on itketty, naurettu, laulettu ja tanssittu jo 40 vuotta. Kontiolahden Kanavateatteri on maakunnan vanhimpia kesäteattereita. Yksi sen erikoisuuksista on vaakasuunnassa liikkuva lavakatsomo.

Juhlavuotta teatterissa juhlistetaan luonnollisesti näytelmän merkeissä, kun kanavamaisemissa nähdään Tero Sarkkisen ohjaama ja dramatisoima näytelmä Vihainen leski. Viime kesänä kanavalla nähdyn Ehtoolehdon sankareiden tavoin kyseessä on Minna Lindgrenin käsikirjoitus.

Ohjaaja Tero Sarkkinen katselee kipparinhattunsa alta vastikään remontoitua näyttämöä, jolle on rakennettu talkooporukan voimin muun muassa kaupunkimaisemaa mukailevia lavasteita. Seuranaan Sarkkisella ennen illan harjoitusten alkua on Kontiolahden kanavateatteriyhdistyksen puheenjohtaja ja näyttelijä Mia Salmelainen.

^{Vihaista leskeä} Sarkkinen kuvailee näytelmäksi, jossa riittää suuria tunteita. Syvistä teemoistaan huolimatta näytelmässä ei kaihdeta huumoria.

– Jo harjoituksessa olemme nauraneet yhdessä paljon, mutta olemme myös itkeneet vastapainoksi, Sarkkinen kertoo.

– Kaikki tunteet ovat olleet käytössä. Katsotaan sitten ensi-illassa, kumpi itkee enemmän, yleisö vai me, Salmelainen naurahtaa.

Vihaisen lesken päähenkilönä on 74-vuotias Ullis, äskettäin leskeksi jäänyt nainen, jolla on takanaan pitkä avioliitto lapsineen, rintasyöpä sekä miehensä omaishoitajana toimiminen. Näistä lähtökohdista Ullis lähtee tunnustelemaan elämättä jäänyttä elämää ja sitä, mitä hän itse tahtoo elämältään.

Mikä käsikirjoituksessa ja ikääntymisen tematiikassa Sarkkista kiehtoo?

– Minulla oli kaksi vaatimusta tämän kesän tekstille: sen täytyi luonnollisesti olla hyvä ja sopia tähän 40-vuotisjuhlavuoteen. Uskon myös, että moni löytää tästä näytelmästä samastumispintaa siitä, että on elänyt vuosia odotusten mukaista elämää mutta ei juurikaan omannäköistä elämää.

– Ulliksen elämään peilaten voi miettiä myös, että mitä kaikkea keski-ikäistyvällä Kanavateatterilla on vielä tarjota tulevaisuudessa, Salmelainen jatkaa.

^{Teatterilavalla} nähdään tänä kesänä 14 näyttelijää. Kaikkiaan teatterin toiminnassa Mia Salmelaisen mukaan on parikymmentä henkilöä.

– Tänä kesänä on mukana vakiokasvoja mutta myös uusia kykyjä. Se on yleensä kaikkein hedelmällisin tilanne, jos mukana on kokeneita konkareita sekä nippu uutta kaartia.

– Täällä vuodesta toiseen sitoutumisen aste on sen verran korkea, ettei aivan kaikkia halukkaita uusia tulijoita valitettavasti voida ottaa lavalle, Tero Sarkkinen sanoo.

Sarkkiselle ja Salmelaiselle molemmille Kanavateatterin lava on tuttu tanner jo parin vuosikymmenen ajalta. Ensimmäisen näytelmänsä Sarkkinen ohjasi siellä vuonna 2008, jolloin myös Salmelainen tuli toimintaan mukaan näyttelijänä. Myös Sarkkisen ensikosketus näyttelijän työhön tapahtui Jakokosken maisemissa.

– Pielisjokiseudussa oli ilmoitus, että Kontiolahden Kanavateatteri toivottaa tervetulleeksi harjoituksiin uudet ja vanhat näyttelijät. Sillä tiellä olen tavallaan edelleen – vuosi taisi olla silloin 1993, Tero Sarkkinen muistelee.

^{Kanavateatterin henkeä} on Sarkkisen mukaan vuosien varrella kehuttu, eikä suotta, komppaa Salmelainen.

– Kuten Tero sanoi aiemmin, aina kun tänne saapuu, on kuin kotiin tulisi. Tämä kanavan porukka on itselleni eräänlainen toinen perhe.

– Myös tekeminen täällä on ollut aina laadukasta. Olen saanut tehdä täällä töitä tosi hyvien näyttelijöiden kanssa, jotka eivät häviä ammattilaisille yhtään, Sarkkinen sanoo.

Myöskään kunnianhimoa Kanavateatterilta ei puutu, vaikka jotkin näytelmät ovat nimellisesti komedioita, ei se tarkoita, etteikö hahmoihin ja tarinaan olisi tuotu elämänmakuista kosketuspintaa kipeitäkään asioita kaihtamatta.

– Millään pieruhuumorilla ei nauruja kanavalla kosiskella, Mia Salmelainen muotoilee naurahtaen.

– Toki kesäteatteri on melkoisen konservatiivinen taidemuoto. Jo se, että tuot esimerkiksi ulkomaisen kirjoittajan tekstin esitettäväksi, voi aiheuttaa katsojakadon, Sarkkinen jatkaa.

^{Kanavateatteri on} profiloitunut 40 vuoden aikana vahvasti Jakokosken kanavamuseon maisemiin. Itse teatteria Mia Salmelainen kuvailee virkeäksi ja viriiliksi yhdistykseksi, mutta myös epävakaita tuulia on teatterin ympärille viime vuosina pesinyt.

– Tämä paikkahan on ollut jo vuosia myynnissä. Ilmeisesti ostajia ei ole ollut, kun ei kukaan meitä täältä ole pois häätänyt. On tässä kuitenkin pakko olla koko ajan hieman sarvet pystyssä ja kuulolla ja kartoittaa varalta vaihtoehtoja tulevaisuuden suhteen, hän kertoo.

Haastattelun aikana paikalle on saapunut jo joukko näyttelijöitä. Roolivaatteita vedetään päälle, kahvia ja pientä purtavaa nautitaan ja kuulumisia vaihdetaan. Pääosaa esittävä Kaisa Piiroinen kuvailee Kanavateatteria tuhansien tunteiden yhteisöksi.

– Täällä uskaltaa näyttää sekä käsitellä turvallisesti tunteitaan. Se, että sinulla on vierelläsi hyväksyviä ihmisiä, on avainasemassa siinä, mitä kutsutaan kanavateatterin hengeksi, Piiroinen sanoo.

Vihainen leski ensi-illassa lauantaina 29. kesäkuuta Kontiolahden Kanavateatterissa.