Sanankäyttäjä: Kirjoituskilpailussa menestynyt Eeva Hurskainen aloittaa aamun lukemalla paperista sanomalehteä

Rakastan Kirkkokatua. Se on kaunis, ja se yhdistää luterilaisen ja ortodoksisen kirkon, jotka molemmat ovat rakennuksina varsin kauniita.

Ajatus on Eeva Hurskaisen, Joensuun yhteiskoulun lukion toisen vuoden opiskelijan, joka menestyi valtakunnallisessa Suomalaisessa kirjoituskilpailussa, johon osallistui 865 kirjoitusta 23 koulusta eri puolilta Suomea.

– Eeva on poikkeuksellisen lahjakas sanankäyttäjä ja ajattelija, Hurskaisen opettaja Anu Haapalainen toteaa opiskelijastaan.

^{Mistä lahjakkuus} ja ajattelu sitten kumpuavat?

– Luen aika paljon, pari kirjaa viikossa, ja luen varsin systemaattisesti. Minua kiinnostaa kaikenlaiset filosofiset ja yhteiskunnalliset asiat, Hurskainen aloittaa vastauksensa.

– Kun olin pieni, meillä oli kotona sääntö, että kun täyttää kymmenen, voi aamupalalla lukea sanomalehteä pöydässä. Muistan, että mie odotin sitä kovasti ja juhlin, kun pääsin lukemaan sanomalehteä aamupöydässä.

Kuulostaa, että puhut nimenomaan paperisesta sanomalehdestä? Hurskainen innostuu kysymyksestä.

– Toki, joo paperilehti! Aina aamuisin. Ekaksi Helsingin Sanomat ja sitten katson Karjalaisesta, mikä kiinnostaisi. Ja aikakauslehtiä myös, Hurskainen kertoo.

– Totta kai vietän aikaa myös digitaalisessa ympäristössä, mutta henkilökohtaisesti lehti tai kirja on minulle hyvin, hyvin tärkeä fyysisenä esineenä. Vihata on aika vahva sana, mutta voisin sanoa, että vihaan äänikirjoja. Jos ajattelen, että menenpä ja luen, suurin osa lukemastani tapahtuu paperilta.

Hurskainen kuvailee, että lehti fyysisenä esineenä tuntuu kutsuvan, jopa vaativan häntä reagoimaan sen olemassaoloon.

– Ehkä se on se kokonaisuus ja keskittyminen asiaan, mikä siinä tapahtuu.

^Kirjastoakin Hurskainen rakastaa. Hän sanoo viettävänsä valtavasti aikaa Joensuun pääkirjastolla.

– Pidän siitä ympäristöstä. Semmoinen yleinen taustavärinä ja yhteen puuroutuvat äänet sopivat minulle keskittymisympäristöksi. Minulle se on tärkeä ympäristö, kirjasto. Pidän siitä, että siellä on valtavasti kirjoja.

Helsingin Suomalainen klubi järjesti vuosittaisen valtakunnallisen kilpailunsa nyt 16. kerran. Tämän vuoden aiheena oli luovuus, ja Hurskaisen Selvännäkijät pääsi niiden kuuden kirjoituksen joukkoon, jotka palkittiin Helsingissä.

Kilpailutekstissään Hurskainen kuvailee suhdettaan luovuuteen uskonnollisin sanankääntein:

Kirjallisuus, kuvataide ja musiikki ovat pyhä kolminaisuuteni, artisit ja kirjailijat jumalhahmojani. Luomisessa on jotain maagista, yli-inhimillistä. Istun huoneeni lattialla, katselen seinälle ripustettua Hieronymus Boschin surrealistista Maallisten ilojen puutarhaa haltioituneena. Luovuus minun puolestani vuodatettuna.

– Minulle kirjallisuus, kuvataide ja musiikki ovat tapoja, joilla yritän ymmärtää olemista ja maailmaa ympärilläni, Hurskainen sanoo Karjalan Heilin haastattelussa.

– Taide on lisättyä todellisuutta. Siinä on juuret siinä, mitä ympärilläni on, minkälaisia kokemuksia voin itse kokea. Hyvässä kirjallisuudessa ja muussa taiteessa on aina jotain enemmän.

^{Hurskainen aloittaa} ylioppilaskirjoituksensa ensi syksynä, ja vuoden päästä keväällä on tarkoitus viedä kirjoitukset loppuun. Joko hän tietää, mitä aikoo tehdä lukion jälkeen?

– Minua kiinnostaa vahvasti kaupungit ja kaupunkien koreografiat ja se, miten rakennetut ympäristöt vaikuttavat ihmisiin ja heidän toimintaansa ja elämiinsä, Hurskainen vastaa.

– Uskon, että tulen työskentelemään joko suoraan kaupunkisuunnittelijana tai jotenkin tutkijana tällaisella alalla.

Entäpä millainen on Joensuun koreografia? Hurskaisen mukaan täältä löytyy onnistumisia että epäonnistumisia.

– Sinänsä Joensuu on varsin helposti omaksuttavissa. Täällä ei välttämättä tarvitse viettää kovin paljon aikaa, kun jo oppii käyttämään kaupunkia niihin tarkoituksiin, joihin kaupunkia haluaa käyttää.

– Joensuussa on myös alueita, esimerkiksi Karhunmäki, jotka ovat jollain tapaa epäonnistuneita, joissa kaupungin orgaaninen hälinä ja toiminta on mahdotonta.

Kirkkokatuun päästään, kun aletaan pohtia kuvausta varten paikkaa, jossa Hurskainen viihtyy.

– Se on reunustettu koivuilla, ja varsinkin kesäisin se on hyvin miellyttävä katu kävellä. Leveydeltään talojen ja kadun välinen suhde on kohdillaan, siitä tulee semmoinen tilan tuntu, joka kadussa kuuluu olla. Jos minun pitää tulla kotoa keskustaan, valun yleensä sinne Kirkkokadun suuntaan.