Omaperäiselle dosentille riittäisi yhä tehtävää kampuksilla

Mille me oikein nauramme, kun nauramme ortotopologialle ja dosentti Aapo Heikkilälle (12.4.1931–22.4.1993)?

Näyttelijä Mika Nuojuan esittämä Aapo Heikkilä kun vetää liitutaululle kaavaa, jossa ultrafiltteri suodattaa lukuja, me nauramme parodialle, joka kohdistuu yliopistojargoniin, mutta kuinka paljon Heikkilän luennoissa oli parodiaa ja kuinka paljon mies oikeasti uskoi itse kehittelemäänsä tieteenalaan?

– Kyllä hän omasta mielestään oli vakavasti otettava tiedemies, mutta ymmärsi hän myös sen, että tämän täytyy olla ihmisten mielestä hauskaa, ja löi lekkeriksi. Kun eivät kerran ymmärrä, niin vetäistään kuusi integraalimerkkiä peräkkäin ja annetaan ihmisten nauraa, arvelee Markku Pölönen, joka on käsikirjoittanut ja ohjannut näytelmän Ortotopologian lopulliset alkeet, joka nähtiin lokakuussa Carelia-salissa.

^{Aapo Heikkilästä} on kirjoitettu paljon, ja videoitakin hänestä löytyy.

Youtubesta löytyvässä haastattelussa Heikkilä määrittelee, että ortotopologia on kansainvälinen nimitys olevaisesta. Orto tarkoittaa oikiaa ja topos on paikka ja logia on oppi.

Ortotopologia koostuu yleisistä ilmiöistä ja erityisesti matikasta, kemiasta ja fysiikasta, ja se tutkii kaikkia mahdollisia luonnonilmiöitä ja kaikkea olevaista.

Heikkilä alkoi pyöriä Oulun yliopiston luennoilla 1960-luvulla, imi termit ja alkoi käyttää niitä luovasti. Hänestä tuli opiskelijoiden suosikki, joka täytti kahdesti vuodessa pitämillään luennoilla suuren luentosalin. Maine levisi ja mies sai pyyntöjä tulla luennoimaan muuallekin.

^{Media teki} juttuja, mutta ymmärsikö se miehen oikein?

– Minun mielestä se meni lehdistössä väärin, kun puhutaan, että hän mittaili tontun pään tilavuuksia ja muuta. Hän teki sitä vain piloillaan pikkujouluissa, Pölönen sanoo.

Mutalan koulun nykyinen rehtori Mika Merilä meni opiskelemaan kemiaa Oulun yliopistoon syksyllä 1989.

– Käytävillä tuli vastaan vanhemman oloinen mies, jolla oli puku päällä ja kravatti kaulassa, ja minä katsoin, että mikähän kaveri tämä on, Merilä muistelee.

Merilän mukaan Heikkilän pitämät luennot olivat vain pikkujuttu, merkittävää oli hänen liikkumisensa yliopistolla ja siellä käymänsä keskustelut.

– Jokin diagnoosi sieltä varmasti löytyisi, mutta hän oli hahmo, jonka koko yliopistoyhteisö otti lempeästi omakseen. Minusta hän teki tiedettään suu virneessä, Merilä pohtii.

Merilä otti Heikkilän para-avaruus-käsitteen omaankin käyttöönsä.

– Silloin aluksi kun lähetit sähköpostin, se vain hävisi ilman, että olisi tullut tietoa, että viesti ei mennyt perille. Se meni silloin para-avaruuteen. Samoin jos yritit tulostaa jonkin jutun, jota ei tulostimesta tullutkaan, se meni para-avaruuteen.

^{Carelia-saliin} tilatussa esityksessä Mika Nuojuan hahmon luentoa saapui kuuntelemaan joukko eri tavoin tilaisuuteen kutsuttuja ihmisiä.

Paikalla oli muun muassa Joensuun OKL:ssä syksyllä 1977 aloittaneita opiskelijoita, joiden joukossa oli opettajaksi opiskellut ja sittemmin oopperalaulajaksi edennyt Jukka Romu.

– Tätä pyritään esittämään nykyopiskelijoille siksi, että opiskelun lisäksi pitäisi myös elää ja hullutella. Erilaisuus on hyväksyttävää ja hyvyys saisi taas tulla muotiin.

Näytelmä tehtiin Oulun yliopistoa varten kevääksi 2020, mutta korona lykkäsi ensi-iltaa. Sitä on tilattu oppilaitoksiin, ja tähän mennessä ainoat avoimet esitykset ovat olleet Oulun teatterissa.

– Joka paikassa tämä on saanut tosi hyvän vastaanoton, niin kuin tässäkin varmaan huomasit. ihmiset eivät olisi millään malttaneet lopettaa räpytyksiä, Mika Nuojua kertoi Carelia-salin esityksen jälkeen.

Nuojua sanoi, että dosentti Heikkilän kaltaisille hahmoille olisi tarvetta tämänkin ajan kovien arvojen keskellä.

– Hänellä oli utelias asenne elämän kaikkia ilmiöitä ja ihmisiä kohtaan. Hän oli yliopistomaailmassa juuri opiskelijoiden virkistykseksi näyttämässä esimerkkiä, että kaikille asioille, itsellekin, voi nauraa ja silti tutkia ja löytää uusia asioita.