Tuupovaara: Hiostuksen ilta talolla, joka tayttyi joskus tanssijoista

Ilta Tuupovaaran nuorisotalolla oli, kuten Joensuun kaupunginjohtaja Jere Penttilä sitä kuvaili, lämmin. Puoli tuntia ennen torstai-illan keskustelutilaisuuden alkua alkoi olla vaikeuksia löytää paikkaa parkkeerattavalle autolle. Talo täyttyi hyvissä ajoin.

Korviin kantautui sananvaihto hetkillä, jolloin kaupunginjohtaja Penttilä oli mukana kantamassa lisäpenkkejä salin perälle:

– Liekö ollut ikinä näin paljon porukkaa täällä?

– En tiijä. Edellisen kerran olin tanssiloissa 70-luvulla.

^Puhuttiin kaupungin 20 miljoonan euron sopeuttamistarpeesta ja sen vaikutuksista Tuupovaaraan. Pitäjäläiset olivat laittaneet kaupungille selvityksiään jo aiemmin, ja torstaina päivällä he järjestivät päättäjille kierroksen koululla, päiväkodilla, nuorisotalolla ja palvelupisteellä.

Lounas oli Wirsuvaarassa, jonne vieraat toivottivat tervetulleiksi Ouneva Groupin toimitusjohtaja Mikko Nevalainen ja vuoden 1981 rallin maailmanmestari Ari Vatanen sekä hänen vaimonsa Rita Vatanen. Ari Vatanen korosti, että ei pariskunta suinkaan paluumuuttajiin kuulu, koska eivät he koskaan ole henkisesti muuttaneetkaan Tuupovaarasta, ja korosti kotiseutuhengen merkitystä myös tavassa, jolla Nevalainen haluaa pitää tuotantolaitokset pitäjässä, jonne Ouneva saapui 1982.

Myös Nevalainen korosti yrityksensä halua pysyä Tuupovaarassa – ei kuitenkaan hintaan mihin hyvänsä.

– Tarvitsemme peruspalvelut. Vaikea tänne on houkutella lapsiperheitä töihin, jos menetämme koulun ja päiväkodin.

Illalla nuorisotalolla Nevalainen toisti viestinsä ja sai äänekkäät aplodit.

^{Illan juontanut} kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jere Nuutinen (kesk.) pyysi ihmisiltä napakoita kysymyksiä, joihin viranhaltijat vastaisivat. Tiukoille pisti kaupunginjohtaja Penttilän muiden muassa nainen, joka kertoi muuttaneensa perheensä kanssa Tuupovaaraan, koska koki paikan hyväksi, mutta sitten perhe törmäsikin uhkaan, että koulu ja päiväkoti menetettäisiin ja lapsia jouduttaisiin kuskaamaan Heinävaaraan saakka.

– Kannattaako kenenkään enää muuttaa Tuupovaaraan, nainen kysyi.

– Kaikki joensuulaisethan vastaavat, että totta kai Joensuuhun kannattaa muuttaa, vastasi Penttilä ja sai aikaan tiukkoja vastakommentteja:

– Todista se!

– Muuttaisitko itse tänne?

^{Ari Vatanen} antoi kaupungin päättäjille ja viranhaltijoita tunnustusta, että nämä olivat tulleet pitäjään ja toivoi, että itseään ruokkivan negatiivisen tarkastelun sijasta asioita lähestyttäisiin myönteisyyden kautta – kuten vaikkapa K-marketin yrittäjä, joka sai aikoinaan kuulla ihmettelyjä Tuupovaaraan muutostaan, mutta joka on tehnyt kaupastaan menestystarinan.

Lempeästi esiintyi myös Tuupovaaran puolustusta voimakkaasti nostanut Caroline Kamppila, joka ensin totesi, että Tuupovaara voisi olla Joensuun omatunto ja Joensuu voisi olla ihmisten kaupunki, jossa jokainen saa valita asuinpaikkansa. Sitten Kamppila heitti oman evästyksensä illan keskustelulle:

– Olkaa kilttejä!

^{Ihmisten kaupunki} – tai pitäjä. Se korostui päivän kierroksella, jolloin päättäjät hiljentyivät kuuntelemaan varsinkin palveluneuvoja Satu Parviaista ja kirjastovirkailija Lahja Ruottista, jotka molemmat työskentelevät rakennuksessa, jossa on kylän käytetyin tietokone ja ainoa julkinen wc.

Molempien nimet nousivat esille illan puheenvuoroissa, ja molempien omissa puheenvuoroissa nousi päivällä esille se, että Tuupovaaran palvelupisteessä ja kirjastolla työnkuva ei rajoitu pelkästään siihen, mitä virallisesti pitäisi tehdä. Ihmiset pyytävät apua moniin inhimillisiin tarpeisiin, ja pyyntöihin myös vastataan.

– Yhtenä jouluaaton aattona tänne tuli nainen, joka kertoi, että lapsenlapsi on tulossa ja hänelle pitäisi saada joulupukki. Soitin kollegalle ja järjestin seuraavaksi illaksi pukkikeikan, Parviainen kertoi.

Ruottisen työhön on kuulunut muisteluhetkien järjestäminen Palvelukeskus Hopearinteessä. Sieltäkään ei aina ole hyvä lähteä pois heti varsinaisen työkeikan jälkeen.

– Vanha mies kysyi, onko minulla aikaa kuunnella yksi levy. Hän oli jo kelannut valmiiksi C-kasetille kappaleen, joka oli varmaan hänen nuoruudestaan, ja joka merkitsi hänelle paljon, Ruottinen pohjusti tarinaansa.

– Kun kappale päättyi, mies kysyi, voimmeko kuunnella sen toisen kerran. Hänellä valuivat kyyneleet, ja minä yritin pidätellä omia kyyneleitäni. Itkin sitten ulkona.

Puheenvuoroissa nousi esiin, että Palvelupisteen tai kirjaston työntekijä voi olla monelle ainoa ihminen, jonka saa tavata päivän aikana.

– Hyvä olisi varmaan palkata kunnallinen kylässä kävijä, innovoi joku.

^{Päättäjiä} kierrättänyt Päivi-Elina Huttunen sanoi päätyneensä torstain tehtäväänsä siksi, että partiolaisena hän on tottunut vastaamaan siitä, että joukko siirtyy aikataulun mukaisesti paikasta toiseen.

Huttunen kertoi asuneensa Tuupovaarassa 35 vuotta, saaneensa aikaan kolme alkuperäistä tuupovaaralaista, toimivansa Koveron nuorisoseurassa ja työskentelevänsä Metsänhoitoyhdistys Pohjois-Karjalassa. Pitäjän olot tuntevana hän heitti vieraille haasteen.

– Kuvitelkaapa, että asutte täällä itärajan tuntumassa, eikä teillä olisi älypuhelinta, mutta olisi puhelin, jolla voi soittaa. Teidän pitäisi päästä vaikka hammaslääkäriin, mutta ette tiedä numeroa, johon soittaa, Huttunen aloitti.

– Jännä olisi pistää teidät realityohjelmaan ja katsoa, kuka nopeiten selviää testistä. Palvelupisteen Satun numero teillä olisi, saisitte kyllä apua, ja kyllähän tuo Taksi-Kallekin auttaisi.

^{Mikä sitten} mahtaa olla päivän kierroksen ja illan keskustelun vaikutus päätöksentekoon? Kevät näyttää. Kaupunginjohtaja Penttilä korosti, että esityksiä ei vielä ole, on ainoastaan konsultilta tullut selvitys, jota nyt aletaan työstää.

Poliittiset ryhmät neuvottelevat kevään aikana ja sopeutuksen ohjausryhmä on jo ottanut joitakin kohtia tarkasteluunsa. Kaupunginjohtajan esitys tulee toukokuun aikana ja kaupunginvaltuustoon paketti tulee 17. kesäkuuta.

– Tuupovaaran kohdalla joudumme ilman muuta pohtimaan etäisyyksiä, lupasi Penttilä.

Kaupunginvaltuutettu Mika Piironen (kd.) totesi päivällä palvelupisteen kahvitauolla, että saahan käynnistä syvällisemmän käsityksen kuin pelkällä esityslistojen lukemisella:

– Täällä näkee paikat, tilat, ihmiset, toimintatavat ja aistii ilmapiirit, kun ihminen kertoo, mitä arki on käytännössä.