play

Joulu ei sulje yömajan ovea, mutta moni muu paikka on silloin kiinni – "Päivät voivat olla aika pitkiä pyöriä tuolla kaduilla"

Mervi Holopainen toivoo, että kodittomuutta ei nähtäisi vain päihde- ja mielenterveysongelmien seurauksena.

Mervi Holopainen toivoo, että kodittomuutta ei nähtäisi vain päihde- ja mielenterveysongelmien seurauksena. Kuva: Henri Jumppanen

Henri Jumppanen

Joulusta tulee helposti ensimmäisenä mieleen esimerkiksi takkatuli ja perheidylli, mutta kodittomalle joulu voi olla hyvin erilainen kokemus. Sosiaaliohjaaja Mervi Holopainen kertoo, että taivasalla olemiselle on joulunpyhinäkin vaihtoehto. Siun soten asumisen tukipisteen tilapäismajoitus, kansankielisesti yömaja, on joka päivä auki, myös jouluaattona ja joulun pyhinä. Joensuussa osoitteessa Antinkuja 4 sijaitseva tilapäismajoitus on avoinna kello 21–7.30. Siellä voivat yöpyä täysi-ikäiset Siun soten alueen asunnottomat henkilöt.

– Joskus on myös ollut yötä ihmisiä toiselta puolen Suomea, jos he ovat olleet ilman rahaa, tuttuja, yöpaikkaa tai eivät ole ehtineet esimerkiksi junaan. Ei täältä ovilta ketään lähdetä heppoisin perustein yöhön käännyttämään.

– Tilapäismajoitukseen voi tulla päihtyneenä, mutta päihteitä sinne ei saa mukanaan tuoda. Uhkaavan ja aggressiivisen käytöksen suhteen majoituksessa on nollatoleranssi, Holopainen lisää.

Petipaikkoja tilapäismajoituksessa on kaikkiaan 14. Töissä siellä on joka yö kaksi työntekijää. Miehille ja naisille on omat makuuhuoneet sekä suihkutilat.

– Yöpyjille on tarjolla ilta- ja aamupalaa, ja myös käyttövaatteiden vaatehuolto on mahdollista.

Näkymä yhteen tilapäismajoituksen huoneeseen. Kaikkiaan talossa on 14 petipaikkaa.

Näkymä yhteen tilapäismajoituksen huoneeseen. Kaikkiaan talossa on 14 petipaikkaa. Kuva: Henri Jumppanen

Tilapäismajoituksessa joulu näkyy Holopaisen mukaan ohjaajien laittamina joulukoristeina sekä runsaampana aamu- ja iltapalana.

– Olemme saaneet aiempina vuosina lahjoituksena jouluruokia, se on ollut mukava lisä.

Mervi Holopainen kertoo, ettei koskaan voi ennustaa, kuinka moni viettää tulevana jouluna yönsä tilapäismajoituksessa.

– Se ei katso juhlapyhiä tai muita aikoja, ei voi sanoa etukäteen, onko täällä yksi vai 11 ihmistä yötä. Myöskään talvi ei automaattisesti tarkoita täyttä tupaa – esimerkiksi nyt kesällä täällä oli usein aika täyttä.

– Kertoohan se jotain asunnottomuudesta, ettei täällä juurikaan ole ollut öitä, ettei yksikään peti olisi ollut varattu.

Suurin yömajan käyttäjäkunta on Holopaisen arvion mukaan miehet, mutta kyllä naisiakin on ollut kattoa päänsä päälle etsimässä.

– Ikäjakaumaltaan asiakkaat ovat olleet noin 25–70-vuotiaita. Yleisin ikä on ehkä 30–40 vuotta.

Monien mielikuvat yömajasta ovat epämääräisiä ja levottomia, mutta Holopaisen mukaan öisin on lähes poikkeuksetta hyvin rauhallista ja asiakkaat kuuntelevat, mitä ohjaajat sanovat.

Yöpyjät voivat jättää tavaransa säilöön lukkokaappeihin.

Yöpyjät voivat jättää tavaransa säilöön lukkokaappeihin. Kuva: Henri Jumppanen

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

– Tilapäismajoitukseen tullaan kuitenkin ensisijaisesti lepäämään. Hyvin harvoin on tarvetta kutsua virkavaltaa paikalle.

Joulunaika sekä muut juhla-ajat pitkine pyhineen aiheuttavat Mervi Holopaisen mukaan asunnottomille haasteensa. Monella asunnottomalla ei hänen mukaansa ole välttämättä muita sosiaalisia kontakteja tai ystäviä kuin viranomaiset tai esimerkiksi yömajan henkilökunta ja muut siellä majoittuvat.

– Joskus paikat, joihin pääsee lämpimään, kuten päiväkeskukset ja kauppakeskukset, saattavat olla parikin viikkoa kiinni tai huonommin avoinna. Toki tänne saa tulla yöksi mutta vain yöksi.

– Päivät voivat olla aika pitkiä pyöriä tuolla kaduilla, jos ei pääse mihinkään lämpimään eikä saa syömistä. Kyllä se huoli näiden ihmisten pärjäämisestä pyhien yli painaa aina työntekijää.

Holopaiselle itselleen tärkeä jouluperinne on ollut usean vuoden ajan toimia vapaaehtoisena ruuanjakajana jouluaattona järjestettävässä maksuttomassa ja ohjelmallisessa Joulumaa-ruokailussa.

– Itse en varsinaisesti juhli joulua, varsinkaan materialistisessa mielessä, vaan keskityn enemmän yhdessäoloon läheisten kanssa. Vapaaehtoinen auttamistyö sopii siinäkin mielessä hyvin jouluuni – se on minulle yksi joulun hyvää mieltä tuovista kohokohdista.

Asunnottomuus ei välttämättä näy Joensuun katukuvassa, mutta Holopaisen mukaan kaupungissa on tilastojen mukaan noin 60–70 asunnotonta. Yömajan asiakkaina esimerkiksi nuoret eivät juurikaan näy, vaan he saattavat Holopaisen mukaan asustella esimerkiksi kavereidensa luona. Hän muistuttaakin, että asunnoton voi olla monesta eri syystä.

– Usein oletetaan, että asunnoton on päihteidenkäyttäjä tai mielenterveysongelmainen, mutta se ei välttämättä pidä paikkaansa. Taustalla on voinut olla esimerkiksi sairaus, ero tai työpaikan menetys. Seurauksena on voinut menettää luottotietonsa, minkä jälkeen asunnon saaminen on usein hankalaa. Luottotietojen menetys ei aina tarkoita sitä, etteikö henkilö olisi hyvä vuokralainen, Holopainen sanoo.

Tilapäismajoituksen ovet ovat auki joka yö, myös jouluna.

Tilapäismajoituksen ovet ovat auki joka yö, myös jouluna. Kuva: Henri Jumppanen

Ihmiset voisivat hänen mukaansa pohtia tilapäismajoitusta positiivisemmasta näkökulmasta.

– Usein kuulee yleisissä keskusteluissa kommenttia, että siellä yömajassa on vain narkkareita. Eihän se ihan niin mene, toki heitäkin voi joskus joukossa olla, mutta monesta syystä tänne tullaan yöpymään.

– Kaikki täällä yönsä viettävät ihmiset ovat tavallisia ihmisiä, joita elämä on syystä tai toisesta vienyt tähän tilanteeseen, Holopainen sanoo.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta