Hätäkeskukseen soittaminen on jo puolet ensiavusta – useimmiten ensiapua annetaan lähiomaiselle tai työkaverille
Ensiaputaidot kuuluvat elämän perusasioihin. Näin sanoo Joensuun ensiapukoulutuksen Maarit Tanskanen, joka on toiminut ensiapukouluttajana 15 vuoden ajan. Hän on myös terveystieteiden maisteri, sairaanhoitaja ja ensihoitaja.
– Useimmiten se, jolle ensiapua annetaan, on lähiomainen tai työkaveri, Tanskanen sanoo.
Hän toivoo, että ensiapukoulutus kuuluisi jo peruskoulun opetussuunnitelmaan.
– Tärkeintä on henkeä pelastava ensiapu, jolla turvataan hengitys ja verenkierto siihen saakka, että ammattiapu saapuu.
– Siihen kuuluu muun muassa tajuttoman ensiapu, painelu-puhalluselvytys sekä paine- ja kiristyssiteen tekeminen.
Tanskanen painottaa, että hätäkeskukseen soittaminen on kuitenkin jo puolet ensiavusta.
– Harjoitustilanteissa se usein ihmisiltä unohtuu, mutta se on tositilanteessa tärkein. Hätäkeskus ohjeistaa kaikissa tilanteissa.
Hän suosittelee kaikkia lataamaan 112 Suomi -sovelluksen ja päivittämään puhelimen SOS-tiedot. SOS-tietoihin voi laittaa läheistensä yhteystiedot ja tietoa sairauksista ja lääkityksistä.
– Sovellukset pitää uskaltaa aukaista. Ne eivät lähde automaattisesti soittamaan hätänumeroon, Tanskanen neuvoo.
Ensiapukurssin voi käydä monen eri tahon kautta. Kouluttajana toimii aina ensiavun ja terveystiedon kouluttajan pätevyyden omaava henkilö, ja sisältö on kursseilla lähestulkoon sama.
EA1-ensiapukurssilla käydään läpi muun muassa hätäensiavun perusteet ja tavallisimmat sairauskohtaukset. Kurssitodistus on voimassa kolme vuotta.
– Taidot unohtuvat, jos niitä ei tarvitse ja kurssista on aikaa, Tanskanen sanoo.
Koronan myötä osa kursseista on järjestetty myös kokonaan tai osittain etänä. Etänä painelu-puhalluselvytystä voi harjoitella tyynyn avulla ja kylkiasentoon voi laittaa vaikka itsensä.
– Suosittelen tulemaan lähiopetukseen, jotta voi harjoitella taitoja käytännössä, mutta esimerkiksi kertauskurssina etäopetus toimii hyvin, Tanskanen sanoo.
Hän kertoo, että työpaikoilla on velvollisuus ensiapukouluttaa minimissään viisi prosenttia työntekijöistä. Ilmeisen ja erityisen tapaturmariskin työpaikoilla vaatimus on korkeampi. Tällaisia aloja ovat muun muassa teollisuus- ja logistiikka-ala.
– Yksittäiset henkilöt harvemmin hakeutuvat kursseille, mutta jotkin järjestöt, liitot ja urheiluseurat ovat nähneet tarpeen koulutukselle. Näin on esimerkiksi jääkiekkoseuroissa.
Defibrillaattori eli sydäniskuri on laite, jolla voidaan poistaa sydämen haitallinen rytmi ja mahdollistaa jälleen sydämen normaali sähköinen toiminta.
Lähimmän saatavilla olevan sydäniskurin löytää 112 Suomi -sovelluksella, joka neuvoo myös reitin.Maarit Tanskanen
Maallikkokäyttöön tarkoitettuja iskureita löytyy muun muassa kauppakeskuksista ja hotelleista ympäri Suomea. Defi.fi-palvelun vuosiraportin mukaan Pohjois-Karjalassa oli viime vuoden lopussa 273 rekisteröityä sydäniskuria.
– Lähimmän saatavilla olevan sydäniskurin löytää 112 Suomi -sovelluksella, joka neuvoo myös reitin, Tanskanen kertoo.
– Painelu-puhalluselvytys ja sydäniskuri kuuluvat yhteen, mutta jos olet yksin auttamassa, sydäniskuria ei lähdetä hakemaan kaukaa.
Elvytys on aloitettava heti, jos et saa henkilöä hereille ja autettava ei hengitä normaalisti.
Sydänpysähdyksen sattuessa Tanskanen neuvoo olemaan rauhallinen, käynnistämään sydäniskurin ja toimimaan sen antamien ohjeiden mukaisesti.
– Ne on tehty niin, että kaikkien pitäisi osata niitä käyttää.
Jos Joensuun keskustassa tulee tarvetta sydäniskurille, sellainen löytyy muun muassa kauppahallista. Bar & Cafe Vispiläkaupan baarimikko Teemu Tekokoski on käynyt ensiapukoulutuksen.
– Se kuuluu kaikille PKO:n työntekijöille, hän kertoo.
Kauppahallissa vuokralla oleville yrityksille annettiin perehdytys rakennuksen paloturvallisuuteen, kuten hätäpoistumisteihin ja palosammuttimien paikkoihin, kertoo Kahvila Honey Been yrittäjä Honey Bee.
Ensiapua täytyy osata antaa.Honey Bee
Myös hän on käynyt ensiapukoulutuksen.
– Onhan se oltava, ensiapua täytyy osata antaa, Bee sanoo.
Vartija Tuomas Vartiaiselle ensiapukoulutus on kuulunut ammattiopintoihin.
– Siihen kuuluu peruselvytys, maallikkodefibrillaattorin käyttö, paineside, kolmioliinan laitto ja kylkiasennot.
– Lisäksi alkusammutus, Tekokoski lisää.
Tekokoski ja Vartiainen kertaavat kurssin kahden vuoden välein. Kumpikaan ei ole vielä joutunut käyttämään elvytystaitojaan.
– Onneksi ei, Tekokoski sanoo ja koputtaa puuta.
– Muut ensiaputaidot, kuten haavan sitominen, ovat olleet käytössä, Vartiainen kertoo.