play

Kateudenhallintakurssi

Matti Torvinen

Toisinaan, kun asioita tulee vertailluksi vikasuuntaan, tulee mieleen, että tarvitsisin kateudenhallintakurssia. Kateellinen kun voi olla melkein mistä tahansa, esimerkiksi siitä, että nyt se sade kastelee minun kuivat pyykkini narulta, mutta naapurin mansikkamaan.

Yhdessä työpaikassani kävin suuttumuksenhallintakurssin. Pärjäsin. Minut koulutettiinkin kurssin ohjaajaksi.

Minkähänlaisen kateudenhallintakurssin suunnittelisin? Luultavasti sen pitäisi perustua numeroihin, niitähän juuri palkat, eläkkeet ja taitetut indeksit ovat.

Lukeminen ja laskeminen tarkoittaa melkein samaa. Kun olin armeijan viestimiehenä, luettelin numeroita, jotta vasta-asema löytäisi minut. Suuttumuksen hallinnassa myös kannattaa lukea numeroita esimerkiksi kymmeneen ennen kuin suuttuu. Toisin kuin armeijassa, ei kannata luetella ääneen, ei ainakaan nakkikioskin jonossa, parasta laskea vain mielessään.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Miepä kerron nyt palkkakateudesta, kun sen ratkaisu valkeni minulle vasta äskettäin. Olin ainakin siitä lähtien, kun keskipalkkaa tilastoitiin ollut kateellinen. Itse kun en milloinkaan elämässäni ole yltänyt keskipalkkaan.

Nyt laskin luvut uusin keinoin.

Jos palkansaajia on yli kaksi miljoonaa, olkoon heistä kaksi miljoonaa pienipalkkaisia ja nolla pilkku kaksi miljoonaa isopalkkaisia. Pienipalkkaisten keskipalkka olkoon kaksi tonnia ja isopalkkaisten kaksikymmentä tonnia. Pienipalkkaiset jakautukoot vaikka tonnin ja neljän tonnin välille, ja isopalkkaiset neljän tonnin ja neljänkymmenen tonnin välille, mutta keskiarvo olkoon tuo äsken mainittu.

Ja ratkaisu on tämä. Mie kaksine ja puoline tonneineni kuulun kahden miljoonan joukkoon, joita on kymmenkertainen määrä isopalkkaisiin verrattuna.

Kadulla minua vastaan kävelee ensin kymmenen pienipalkkaista ja vasta yhdestoista on isopalkkainen.

Pitääpä taas ruveta sanomaan naapureille päivää!

Joskus isopalkkainenkin on kateellinen tavalliselle työmiehelle. Kun suunniteltiin eläkeuudistusta siten, että superkertymä jäisi pois, mutta raskaista töistä pääsisi eläkkeelle pikkuisen aikaisemmin, niin eräs korkeasti koulutettujen liittojohtaja sanoi sen olevan tulonsiirto betoniraudoittajille.

Hyh hyh, sanon minä!

Niinpä tyydynkin nykyään vain harmittomaan volkkarikateuteen. Kun kesällä 1966 olin huoltoasemalla rasvarina, ihastuin uuteen Volkkariin, ja haaveilin joskus omistavani sellaisen. No, kymmenen vuotta myöhemmin toive toteutui. En muistanut toivoa, että odotellessa myös vuosimalli uudentuisi, joten Volkkari oli mallia 1966. Mutta uusi maali kiilteli.

Työkaverinani oli silloin mies lempinimeltään Paukku-Pete. Pete kertoi minulle, että kyllä iski kateus, kun toukokuussa näki kiiltävän autoni. Hänen oma Volkkarinsa kun oli jo kuluneen näköinen.

Mutta kyllä kateus hävisi nopeasti, kun tuli syksy, ja maalin alta rupesi ruoste kukkimaan. Kauppiaalla ei ollut ollut lainkaan teräsharjaa eikä ruosteenestomaalia.

Peten kanssa naureskelimme, että on kuin olisimme käyneet kateudenhallintakurssin.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta