Kolumni: Hetkessä on vaikea elää, mutta apinoiden yläpuolella se onnistui

Berliini, Monkey Bar, jokunen vuosi ennen koronaa. Taivaalta ryöppyävä sadevesi valuu suuria lasi-ikkunoita pitkin, alapuolella näkyy eläintarhaa ja sen apinoita. Kastuvat nekin, raukat.

Sataa niin runsaasti, että siitä kerrotaan Suomessakin uutisissa. Hotellihuonetta pitää vaihtaa kahdesti, kun vesi luikertelee jostain sisään. Loppuloman suunnitelmat muuttuvat täysin: kovin kauas hotellista ei oikein voi lähteä.

Monkey Barin ikkunoiden ääressä katselemme ystävän kanssa harmaata Berliiniä, enkä ole todennäköisesti koskaan ollut yhtä syvällä hetkessä. Ei ole kiire, arki on noin 1 500 kilometrin päässä ja paluulento edessä muutaman kaatosateisen päivän kuluttua. En voi ottaa muuta kuin sen, mitä annetaan, ja se on tämän hetken taika. Ehkä juuri siksi mieli on niin levollinen, kerrankin. Siitäkin huolimatta, että lomasta tuli aivan toisenlainen kuin oli tarkoitus.

^{Elä hetkessä,} hoetaan, koska tiedetään, miten vaikeaa se nykyihmiselle on. Niin teen, koska mitään muuta kuin tätä hetkeä ei voi elää, mutta samalla elän menneessä ja etenkin tulevassa. Hetkeen pysähtyminen on vaikeaa, kun päässä pyörii samanaikaisesti niin paljon muitakin hetkiä. Niitäkin, joita ei loppujen lopuksi tule – syystä tai toisesta – edes koskaan elettyä.

Pelkästään hetkessä eläminen on ihmiselle mahdoton tila, lohduttaa psykologi ja psykoterapeutti Marja Saarenheimo terve.fi-sivuston (4.9.2020) Kotivinkissä julkaistussa artikkelissa.

Se johtuu siitä, että elämä on jatkumo, joka koostuu nykyhetken lisäksi niin menneestä kuin tulevastakin. Saarenheimon mukaan hetkessä eläminen on vain mielen kykyä rauhoittua tähän hetkeen. Juuri niin tein Berliinissä apinoiden yläpuolella: Olin vain. En miettinyt mennyttä enkä tulevaa.

^{Meistä on} tullut levottomia. Ajatukset harhailevat, samoin me. Olen huomannut, että liike rauhoittaa. Juoksulenkin jälkeen hetkeen on helpompi pysähtyä kuin sitä ennen.

Saarenheimon mukaan harhailevista ajatuksista ei kannata soimata itseään liikaa. Asiasta toiseen hyppely nimittäin on mielelle luontaista.

Aamulenkillä vaellan koirien kanssa tuttuja katuja ja mieli juoksee edellä, lähinnä tulevassa työpäivässä, hammaslääkärikäynnissä, illan ohjelmassa.

Jos pystyisin pysymään tässä hetkessä, huomaisin ainakin nämä asiat:

Kymmenen asteen pakkanen tuntuu huhtikuun alussa lämpimämmältä kuin keskitalvella.

Jokin lintu, jota en tunnista, taitaa pitää äänestään, ja kauniisti se laulaakin.

Pappakoiran kulku on edelleen kevyt ja ryhdikäs.