Kolumni: Muurahaiset ymmärtävät yhteistyön merkityksen mutta ihmiset eivät

Muurahaiset ovat mielenkiintoisia. Nämä maailmamme ahkerat työläiset puuhastelevat kellon ympäri rakentaakseen valtavan pesän yhdyskunnalleen, jossa kaikilla olisi hyvä olla. Muurahaisten tekemästä työstä on hyötyä myös koko alueen metsälle, sillä nämä puuhaveikot kantavat kekoonsa happamia neulasia ja näin vähentävät metsänpohjan happamuutta.

Kaiken kukkuraksi sankarilliset murkut pitävät myös metsän tuhohyönteiset kurissa. Kylläpä kelpaa korvessa samoilla, kun muurahaiset huolehtivat siitä, että metsässä vallitsee pyhä tasapaino. Kaikki kantavat kortensa kekoon luontoäidin hyväksi. Yhteistyössä piilee näiden veijareiden salaisuus.

^{Meille ihmisille} yhteistyön tekeminen ei kuitenkaan aina ole itsestäänselvyys. Miksi? Koska kaikki pitävät lähtökohtaisesti toisiaan kilpailijoinaan, jos puuhastelevat yhtään samanlaisen asian parissa.

Tämän ilmiön olen etenkin huomannut kulttuuritoimijoiden keskuudessa. Monet pitävät visusti fokuksen vain omassa tekemisessään eivätkä viitsi edes nähdä mahdollisuutta yhteistyöhön muiden kanssa.

Keväällä matkustin toiselle puolelle Eurooppaa vain todetakseni, että sielläkään eivät suomalaiset osaa vetää yhtä köyttä. Onko se siis ihan meidän geeniperimässä, että naapurit ovat vihollisia eikä heidän puolelleen tohdi edes katsetta luoda? Ikävää, sanoisin.

^{Valonpilkahduksia on} kuitenkin välillä näkyvissä. Tästä oivallinen esimerkki on, kun ammattilaisista ja harrastelijoista koostettu Ubu-kollektiivi toteutti näytelmäproduktion Joensuussa keväällä 2024. Työryhmässä oli kattavasti mukana taiteentekijöitä – näyttelijöitä, muusikoita, koreografeja, sekä muita taiteilijoita, ja jokaisella oli sama päämäärä: yhteisöllisesti toteutettu näytelmä, joka tarjoaisi alueen ihmisille aivan uudenlaisen teatterielämyksen.

Yhteistyö kantoi hedelmää, ja projektin päätteeksi kaikille jäi polttava palo tehdä lisää yhdessä, mutta kaikista tärkeimpänä asiana käteen jäi ystävyys. Miten kävisikään, jos vastaavanlaiseen urakkaan kävisivät käsiksi esimerkiksi isommat yhdistykset ja muut toimijat? Vain taivas olisi rajana.

^{Jos siis} kaikki edes hetkeksi ottaisivat päänsä pois takamuksestaan ja katselisivat maailmaa avoimin silmin, voisi jokainen nähdä ”kilpailijoissakin” yhteistyön siemenen – piilevän ystävyyden ja sen tuomat mahdollisuudet. Kaikilla meillä kun on usein sama päämäärä – tarjota alueen ihmisille sykähdyttäviä kulttuurielämyksiä. Miksi ei siis tehtäisi yhdessä?

Me ihmiset voisimme ottaa näistä metsiemme muurahaisista mallia ja alkaa rakentaa kulttuurin kolossaalista kekoa yhteisvoimin. Kylläpä olisikin ilo käyskennellä kultturikenttämme elinvoimaisessa metsässä, kun jokainen olisi omalla panoksellaan edesauttanut pyhän tasapainon säilymistä ja kantanut kortensa kekoon koko yhteisön hyväksi. Maailma on kauneimmillaan silloin, kun tehdään yhdessä.

Kirjoittaja on joensuulainen kulttuurin moniottelija.