Kolumni: Syyllisyys on hyvä tunne
”Ei saa syyllistää!” on lause, jota syljeksitään usein etenkin luontoa, eläimiä ja elinkelpoista planeettaa puolustavien naamoille. Kun joku kertoo somessa ekologisista valinnoista, toinen saattaa kokea tämän syyllistämisenä. Voi kuitenkin kysyä, onko faktojen esille tuominen ja ratkaisujen tarjoaminen yhteistä planeettaamme ja tulevaisuuttamme koetteleviin haasteisiin todella syyllistämistä.
Syyllisyyden tunnetta turhaan parjataan ja pelätään. Toki on tärkeää erotella turha syyllisyys ja rakentava syyllisyys. Lähtökohtaisesti syyllisyys on terve, tärkeä moraalitunne, koska se kertoo, missä voimme parantaa toimintaamme yhteisen hyvän edistämiseksi.
Ihmiset ovat varsin taitavia heijastamaan omia hankalia olotilojaan muihin. Haastattelemieni nuorten aktivistien kertomuksissa toistui usein sama ilmiö: vanhemmat ihmiset tulivat vähättelemään ja syyttämään heitä milloin mistäkin – myös syyllistämisestä. Tutkimuksessa havaitsin, kuinka jo valmiiksi maapallon ja ihmiskunnan hyvinvoinnin eteen paljon töitä tekeviltä vaaditaan suoranaista yli-ihmisyyttä. Maailmanparantaja ei saisi koskaan vaikkapa ajaa autoa eikä varsinkaan nauttia elämästä!
Aktivistien parjaamisessa ja vahtimisessa voi olla kyse paitsi haukkujien omasta avuttomuuden kokemuksesta suhteessa kestävämmän elämäntavan omaksumiseen, myös käsittelemättömistä syyllisyyden tunteista. Useimmat ihmiset kyllä tietävät, että heidän tottumuksissaan olisi parannettavaa ja että he voisivat osallistua aktiivisemmin yhteiskunnallisen muutoksen vaatimiseen, mutta oman käyttäytymisen muutokset voivat tuntua hankalilta.
On hyvä muistaa, että jo nyt valtava joukko ihmisten jälkikasvua joutuu pohtimaan, miksi vanhemmat, päättäjät ja muut aikuiset eivät tee riittävästi ilmastokriisin ja luontokadon ehkäisemiseksi, eli lasten tulevaisuuden turvaamiseksi.
Maailmanlaajuisen, 10 000 lasta ja nuorta kattavan Caroline Hickmanin ja kollegojen tutkimuksen mukaan 75 prosenttia vastaajista pitää tulevaisuutta pelottavana ja 83 prosenttia ajattelee, että ihmiset ovat epäonnistuneet planeetasta huolehtimisessa. Lapsille ja nuorille oman huolensa ilmaiseminen ääneen voi olla usein vaikeaa, sillä monet kokevat vähättelyä puhuessaan hälyttävään maailmantilaan liittyvistä tunteistaan.
Tunteet eivät ole vihollisiamme. Pohjimmiltaan ne kertovat, mikä meille on tärkeää. Seuraavan kerran kun koet syyllisyyden sävähdyksen, suhtaudu siihen uteliaisuudella. Kysy mitä se haluaa sinulle kertoa, ja onko joku, jonka koet syyllistävän sinua, itse asiassa ihan hyvällä asialla. Loppujen lopuksi lapset ja nuoret ansaitsevat parempaa kuin aikuisia, jotka tuudittautuvat kestämättömiin tottumuksiin ja osallistuvat yhteisen tulevaisuutemme turmelemiseen.
Kirjoittaja on joensuulainen psykologi ja aktivisti.