Kolumni: Huumorin salainen agentti 007, sinulle on töitä!
Pidän itseäni jonkinlaisena hupiukkona. Eksyinkin muutama vuosi sitten tekemään stand up -komiikkaa puhtaasta mielenkiinnosta kokeilla, kuinka huumorini tehoaa yleisöön. Stand up -komiikka on kieltämättä ollut jännittävä ja ehkä hieman brutaali uusi seikkailu – seisot yksin yleisön edessä ja toivot, että vitsisi uppoavat. Jos ei uppoa, niin keikasta jää jäljelle vain valtaisa itseinho ja keikan päätteeksi saat rikkalapiolla kerätä itsetuntoasi lavalta. Vaikeinta kuitenkin on itse vitsien kirjoittaminen. Se tuntuu olevan nykymaailmassa äärimmäisen hankalaa. Kuinka kirjoitat vitsin, josta kukaan ei loukkaannu?
“Loukkaantuminen” on sana, joka kuvaa nyky-yhteiskunnan huumorintajua hyvin. Juuri mistään ei enää pysty vitsailemaan ilman, että loukkaa jotakin. Stand up -keikoilla itseään saa kyllä haukkua niin paljon kuin haluaa, mutta auta armias, jos juttuusi eksyy esimerkiksi jokin lammas-oletettu, niin Facebookin lammaspaimenet-ryhmä kyllä älähtää.
Ihmisten huumorintaju on selkeästi jäänyt johonkin matkan varrelle, ja tilalle on tullut yliampuva oikeus loukkaantua kaikesta. Pikku-Kalle-vitsitkin pitää jo ilmeisesti jättää kertomatta, sillä ne sortavat Kalle-nimisiä ihmisiä ja tekevät rajuja olettamuksia urosoletettujen kyvystä toimia erilaisissa tilanteissa. Ihmiset loukkaantuvat vitseistä jo automaationa, mutta kaikki eivät taida edes itsekään tietää, kenen puolesta loukkaantuvat.
Hätiin pitäisi kutsua huumorin salainen agentti 007, joka sanoisi kaikille murjottajille, että “chillatkaa hei vähän”, ja antaisi luvan nauraa. Vitsit ovat vitsejä: niiden tarkoitus ei ole loukata ketään vaan naurattaa ja tuoda iloa! Tämän jos kansa pitäisi mielessään, niin kaikilla olisi kivaa. Itsehän rakastan oikein mustaa ja kieroa huumoria. Toivoisin keikoilla vitsejä esittäessäni, että yleisökin tajuaisi sen, että huumorini ei aina edusta oikeita mielipiteitäni ja ajatuksiani maailmasta, vaan ne on kirjoitettu puhtaasti viihdyttämään.
Olen aika varma, että tätä kolumniakin lukiessa joku loukkaantuu, mutta reklamaatiot voitte laittaa minulle kirjepostilla tai faksilla.
Johtuukohan se tästä loukkaantumisen kulttuurista, että televisiostakaan ei nykyään tule enää hauskoja sketsiohjelmia? Kokemuksesta tiedän, että huumoria on hankala tehdä, koska joka kerta mielessä vain pyörii vain se, että loukkaakohan tämä jotakin. Tämä nimittäin syö luovuutta ja huumoria aivan älyttömästi – niin koomikoilta kuin käsikirjoittajiltakin. Te loukkaantujat, syyttäkää siis ihan vain itseänne siitä, että televisiosta ei tule enää muuta kuin Temppareita ja muita realityohjelmia, joissa tosielämän sketsihahmot vain jörnivät ja juopottelevat jaksosta toiseen. Olen aika varma, että tätä kolumniakin lukiessa joku loukkaantuu, mutta reklamaatiot voitte laittaa minulle kirjepostilla tai faksilla.
Sanonpahan vaan nyt kaikkien meidän huumoriveikkojen puolesta – chillatkaa! Ei elämä ole niin vakavaa. Löytäkää jokainen itsestänne se kuuluisa salainen agentti ja antakaa itsellenne lupa nauraa. Sillä mitä meillä on jäljellä enää tässä synkässä maailmassa, jos naurukin viedään pois?