Kolumni: Mikä yhdistää minut ja Wislawa Szymborskan?

Törmäsin naistenlehteä lukiessani runoilija Wislawa Szymborskan nimeen. Se herätti minussa välittömästi jonkin muiston, mutta en saanut muistosta lainkaan kiinni. Szymborskan nimi tuntui erittäin tutulta, mutta siinä kaikki.

Pikainen googletus kertoi, että Szymborska oli puolalainen runoilija, Nobelilla vuonna 1996 palkittu. Hän syntyi vuonna 1923 ja kuoli vuonna 2012. Tiesinkö silloin surra häntä? Tuskin. Luultavasti hän tuli elämääni myöhemmin, todennäköisesti vasta yliopistossa 2000-luvun alussa.

Ärsytti, kun en muistanut, miten liitymme toisiimme. Szymborskan näkökulmasta toki emme mitenkään.

Taisi olla jokin erityisen hyvä runo, muistelin. Runo joka oli ehkä minulle jossain hetkessä tärkeä. Lueskelin internetin tarjoamia Szymborskan runoja, mutta yksikään ei tuntunut tutulta.

Aloin taas epäillä muistiani. Ehkä olin törmännyt Szymborskaan kirjallisuuden opinnoissa, ehkä hänellä ei ollutkaan minulle sen enempää merkitystä. Ehkä muistan täysin väärin, eikä mikään yhdistä minua ja Wislawa Szymborskaa.

^{Ajatus vaikuttavasta} runosta jäi kuitenkin nakertamaan mieltä. Selasin kirjahyllyssäni olevia runokokoelmia, mutta yksikään Szymborskan runo ei ollut etsimäni. Moniin muihin hienoihin runoihin törmäsin ja mietin, miksen enää nykyisin lue runoja.

Viimeinen kokoelma tarjosi lopulta vahvistuksen hataralle muistolle. Tämä se oli, Rakkautta ensi silmäyksellä. En vieläkään tiennyt, miten runo liittyi minuun, mutta tiesin, että tässä oli runo, josta olin pitänyt niin paljon. Pidän edelleen, hienohan se on, loppu varsinkin. Szymborska ei taida uskoa rakkauteen ensi silmäyksellä yhtään enempää kuin minäkään, mutta sanojen voimaan uskomme molemmat. Hain kirjastosta Szymborskan kokoelman, että voin lukea lisää.

^{En yhdistänyt} runoa mihinkään tapahtumaan, paikkaan tai aikaan, mutta kun sitä makustelin, muistin opiskeluaikojen ystävän. Tuli tunne, että runo liittyi enemmän häneen kuin minuun. Emme ole nähneet liki 20 vuoteen, mutta jouluisin kysymme, mitä kuuluu. Laitoin viestin: mitä kuuluu, ja miten Wislawa Szymborska liittyy meihin vai liittyykö mitenkään?

Miten sattuikaan, vastasi opiskelukaveri, äidinkielenopettaja. Hän oli juuri tänään vienyt oppilaiden runoraatiin Wislawa Szymborskan runokirjan. Elämä on täynnä pieniä, yllättäviä ja yhdistäviä sattumia; olimme samana päivänä samojen runojen äärellä. Szymborskalta tunnistamani runon hän oli lausunut siskonsa häissä ja esitellyt sen sitten myös minulle.

Kiitos Wislawa Szymborskan ja runouden, kuulumisiakin tuli vaihdettua. Jospa myös ”olisi kiva nähdä” vielä toteutuu.