Elokuva-arvio: Havumetsän lapset tiivistää sanottavansa tehokkaasti

Havumetsän lapset

Ohjaus: Virpi Suutari

Kesto: 92 min.

Ikäraja: K-7

Ensi-ilta: 28.03.2024

★★★★

Havumetsän lapset on seurantadokumentti, joka kuvaa Elokapinasta erilliseksi liikkeeksi irtautuneen Metsäliikkeen vaiheita Suomessa.

Elokuvan kuvaamat nuoret ovat 20–30-vuotiaita. Tarinassa on kaksi päähenkilöä, Ida ja Minka. Heidän mukanaan ollaan mielenosoituksissa niin Helsingin kaduilla kuin Lapin vanhoissa metsissä.

Parhaiten elokuva havainnollistaa sen, mistä yhteiskunnallisessa aktivismissa on kyse. Liike pyrkii valtavirtaistamaan ajatusta, että nykyinen kulutusyhteiskunta ei ole kestävällä pohjalla. Jos mitään ei muuteta, ihminenkin voi kohta olla uhanalainen laji.

Virpi Suutarin dokumentti tasapainottelee onnistuneesti yhteiskunnallisen aiheen ja ihmisläheisen kuvauksen välillä. Tavallista tiiviimpi kuvasuhde luo elokuvaan intiimin tunnelman. Ohjaaja kohdistaa kameran korostuneesti nuoriin. Paljon on puhetta maailman tilasta. Tilanteet ovat aitoja, kameralle ei esitetä.

^{Aihe palautuu} siihen, nähdäänkö luonnon arvo talouden kannalta vai itseisarvona. Metsäliikkeen jäsenille tämä on monin tavoin elämän ja kuoleman kysymys. Luonnonsuojelua käsitellään kuitenkin maltillisesti, ei huutaen. Metsäliikkeen jäsenet ovat kehittäneet omat käsimerkkinsä keskusteluihin.

Elokuva on myös onnistunut kuvaus nuorista Z-sukupolven edustajista, jotka haluavat kyseenalaistaa vanhoja totuuksia. Nuorisokuvauksena se on hyvin erilainen kuin Suutarin ehkä tunnetuin dokumentti Joutilaat (2001), joka kuvasi kainuulaisia nuoria työttömiä 2000-luvun alussa. Havumetsän lapset -dokumentin nuoret ovat paljon sanavalmiimpia ja itsevarmempia. Heitä ei mietitytä marssia metsäteollisuuden tehtaille kertomaan ajatuksiaan.

Dokumentti tiivistää sanottavansa tehokkaasti. Mieleen jää esimerkiksi kysymys siitä, kannattaako ikimetsä muuttaa vessapaperiksi.