Ihva Aulan surutyöhön kuuluu kapteeni Korpin rooli Mukulakadun viimeisellä viikolla

– Hyvää päivää, olen merirosvokapteeni Korppi.

Taiteilija Ihva Aula esiintyy tällä viikolla roolissa, jota ei löydy Mukulakadun hahmoista. Tämän hahmon hän valitsi siksi, että se mahdollistaa tarinat, joita hän kertoo luomassaan satukaupungissa, jolla joensuulaiset ikäluokat ovat kiertäneet jo vuodesta 1998 saakka.

– Kapteeni Korppina voin sanoa, että täällä oleva laivarotta Renttu-Ryynänen on mun kamu, joka kutsui minut tänne, ja jonka kanssa on kierretty maailman meriä ja käyty Indonesiat, Meksikot ja kaikki.

Maailmaa kiertäessään Ihva Aulakin on kapteeni Korpin tavoin törmännyt kiinnostaviin asioihin.

– Siellä tekee löytöjä, että ai täällä on tämmöinen hauska juttu, ja kun menet sinne 20 vuoden päästä uudestaan, se sama juttu on siellä edelleen. Suomi on niin nuori kulttuuri, että meillä ei ole pitkäjänteisyyttä, Aula toteaa.

^{Aula sanoo} kuulleensa, että kun Joensuun museot uudistuvat, neljännesvuosisadan ikäisen Mukulakadunkin aika on ohi.

– Vaikka tämä pysyisi tämmöisenään eikä mikään muuttuisi, se on aina uusi jollekulle. Koko ajan tulee uusia sukupolvia, hän huomauttaa.

Maanantaina iltapäivälläkin, kun haastattelua tehdään, paikalla on yksi äiti lapsineen. Aulan ääni meinaa pettää, kun hän kertoo tuntemuksistaan.

– Minusta tuntuu, että olen tehnyt surutyötä aika kauan. Kai mä alan alistua, vaikka kurjalta tuntuukin.

Millaista palautetta olet saanut viime päivinä?

– No kyyneleitä ja murhetta.

Aula sanoo, että itse asiassa Mukulakatu ei ole hänen ideansa.

– Nostan tässä esiin arkkitehti Martti Aittapellon. Hän oli mukana Carelicumia tehtäessä ja pyysi minua mukaan, kun he huomasivat, että pikku hiljaa alkoi tulla valmista ja heillä oli tässä kaupungissa ikään kuin hardware, mutta softa puuttui. Pirkko Kylänpää oli silloin kulttuuritoimessa ja minut pyydettiin tähän luomaan sisältöä.

Aula otti haasteen vastaan ja sanoo tehneensä kahden vuoden työn 3–4 kuukaudessa.

– En nukkunut, en syönyt, en mitään. Sinä keväänä tyttäreni kirjoitti ja muistan, että kun häneltä oli koulu loppunut, tapasimme kolmelta aamulla. Hän tuli rimpsalta ja minä olin aamukahvilla, ennen kuin aloitin työt.

^{Aula korostaa,} että vaikka Mukulakadusta puhutaankin Joensuun historiaa esittelevänä paikkana, se on nimenomaan satukaupunki. Löytyy sieltä Suola-Kustia ja muuta historiallista faktaa, mutta löytyy myös esimerkiksi Taikakaivo, jonka tarina nousee faktasta, että Joensuun yli meni ja menee lintujen muuttoreitti, mutta Mukulakadun Taikakaivon tarina noudattelee puhtaasti kansansatujen kerrontaa.

– Tässä yhdistyy kaikki elementit, mitä olen ikinä tehnyt, ikinä osannut, ikinä harrastanut – kaikki kiinnostuksen kohteeni osuvat nappiin, Aula toteaa.

– Olen ollut nukentekijä ja kankaanpainaja ja ollut tekemisissä värien kanssa. Olen lukenut kansansatuja ja käsitellyt sekä fiktiivistä että satujen maailmaa eläinten kautta. Helpompaa on laittaa tarinaan vaikka vihainen koira kuin naapurin ilkiö. Aikuinen löytää sieltä jotain omaansa, mutta myös lapsi näkee jotain hauskaa. Se yhdistää kaiken ikäiset keskenään.

Mitä tälle kaikelle tapahtuu sen jälkeen, kun Mukulakatu sulkeutuu viimeisen kerran Joen Yön päättyessä? Aula epäilee, että Mukulakadun hahmot ja kaikki muu menee museon uuteen hienoon varastoon.

– Vastaan en tietenkään pistä, jos Mukulakadulle löytyy jostain uusi tila ja ylläpitäjä. Varmaa on, että henkilökuntaa se vaatisi.

Ihva Aula kertoo merirosvokapteeni Korpin hahmossa Mukukadun tarinaa tiistaina ja keskiviikkona 13.–14. elokuuta kello 15–16 sekä satunnaisina aikoina Joen Yössä perjantaina 16. elokuuta.