Maarit ja Harri Jääskeläinen ovat asuneet pian vuoden asuntovaunussa – yöllä lämmintä on 12 astetta

Ennen oli 75 neliötä ja kolme huonetta, ympärillä Helsingin suurimman kaupunginosan Vuosaaren syke. Ylimmästä kerroksesta näkyi meri. Töihin mentiin pankkiin ja satamaan.

Nyt on 12 neliötä, käytännössä pikkuruinen yksiö makuualkovin kera. Tilaa on niin vähän, että kun Harri Jääskeläinen, 43, hankkii uuden pilkkihaalarin, vanhasta on luovuttava. Asuntovaunuun ei mahdu kahta.

Ympärillä on metsää, vieressä Valkealampi. Naapureina Koli Freetimen leirintäalueella on muutama kausipaikkalaisten vaunu. Niissä on talvella väkeä lähinnä viikonloppuisin.

– Ne ovat niitä normaaleja ihmisiä, Harri Jääskeläinen naurahtaa.

Hän ja vaimonsa Maarit Jääskeläinen, 42, työskentelevät Luontokeskus Ukossa eräoppaina. Asuntovaunun he ajoivat Kolille maaliskuussa. Yö oli heille ensimmäinen asuntovaunussa.

– Tulimme puolenyön jälkeen ja kaivoimme ohjekirjan esiin, sillä olikin kylmä ja meidän piti selvittää, miten kaasulämmitys saadaan päälle. Siitä se lähti, Harri Jääskeläinen muistelee.

Muutos oli ollut mielessä pitkään, vaikka periaatteessa kaikki oli hyvin. Helsinki oli kuitenkin alkanut tuntua hälyiseltä ja elämänrytmi liian kiivaalta, työ lähinnä suorittamiselta. Kaupungin palveluja enemmän Jääskeläiset kaipasivat luontoa ja sen tarjoamaa rauhaa.

Retkeilystä pitävä pari opiskeli korona-aikana eräoppaiksi, oli harjoittelussa Retkipaikassa ja teki myöhemmin sille töitä kevytyrittäjinä. Kun Retkipaikka ryhtyi Luontokeskus Ukon yrittäjäksi ja tarjosi Jääskeläisille töitä, viitisensataa kilometriä pohjoiseen tuntui sopivalta siirtymältä. Kolilla he olivat käyneet aiemmin retkeilemässä.

– Lisäksi äitini on syntynyt Viekissä, tosin minä en ole siellä vieläkään käynyt, Maarit Jääskeläinen sanoo.

Asuntovaunussa asumista he alkoivat miettiä, kun sopivaa vuokra-asuntoa ei löytynyt.

– Emme halunneet muuttaa kovin kauas työpaikasta. Mietimme, miksi emme voisi kokeilla, miten elämä on sovitettavissa näin pieniin neliöihin, onhan se vähän trendikin nykyisin. Asuntovaunussa on retkeilyfiilistä, Maarit Jääskeläinen kertoo.

Jääskeläiset päättivät ostaa käytetyn, talviolosuhteisiin tarkoitetun asuntovaunun. He halusivat, että vaunussa on paljon kaappitilaa, parisänky ja iso jääkaappi. Solifer Finlandia 560 on vuosimallia 2008, ja se odotti lähtöä ensin myyntiliikkeen pihalla ja sitten sähköttömällä paikalla Helsingin Rastilassa.

Koko elämän survominen asuntovaunuun ei ollut helppo tehtävä. Jääskeläisten piti miettiä, mitä vaunuun oikeasti mahtuu. Ylimääräisen tavaran he pääosin myivät, osan lahjoittivat, ja lisäksi heillä on kolmen neliön varasto kausivarusteille.

Aluksi vaunussa vallitsi tavarakaaos. Stressiäkin oli, sillä taakse oli jäänyt kaikki tuttu.

– Meni aikaa, että saimme kaiken paikalleen ja totuimme asumaan näin pienessä tilassa, Maarit Jääskeläinen muistelee.

Vaunussa asuessa suhde tavaraan on muuttunut. Ennen tuli ostettua tarpeetonta, nyt ei. Se on ollut vapauttavaa. Asuntolainaakaan ei ole.

Vuodenvaihteen pakkasissa lämpömittari näytti kylmimmillään -39, ja sukulaisilta tuli kyselyjä, miten vaunussa pärjätään. Jääskeläiset jännittivät, toimiiko kaasu, sillä -42 asteessa se ei enää höyrysty. Kaasulla toimivat vaunun liesi ja lämmitys ja jääkaappikin osittain. Kaasua kului tavallista enemmän, mutta vaunu pysyi lämpimänä.

Kovin kylmänarkaa voisi Jääskeläisen vieraana paleltaa, sillä he nukkuvat 12 asteessa. Päivällä, kun he ovat töissä, lämmintä on kymmenkunta astetta, ja kun he ovat paikalla, lämpöä on 16–17 astetta. Se tuntuu juuri sopivalta.

– 12 astetta varmasti kuulostaa vähältä, mutta siihen tottuu. Nukun lammasvillapeiton alla, kun olen meistä kahdesta vilpoisampi ihminen. Nukun täällä älyttömän hyvin, paljon paremmin kuin kaupungissa, Maarit Jääskeläinen sanoo.

Sähköön Jääskeläisillä menee kaasua vähemmän rahaa. He maksavat siitä kulutuksen mukaan, ja hinta on 50 senttiä kilowattitunnilta. Sähkö maksaa kuukaudessa 10–20 euroa. Joulukuussa leirintäalueen pesukonemaksuun, sähköön, kaasuun ja paikkavuokraan kului 365,95 euroa. Kesällä lasku pienenee 200–250 euroon kuukaudessa.

Leirintäalueella on huoltorakennus, ja siellä Jääskeläiset usein kokkaavat ja tiskaavat. Uunia ei vaunussa ole, mutta airfryer, liesi ja mikroaaltouuni on. Peseytyminenkin on hoidettava muualla, sillä vessassa on vain bideesuihku.

– Nyt talvella olemme katkaisseet vaunusta veden jäätymisvaaran vuoksi, joten kannamme pullossa juomavedet ja muut. Kasettivessaa pystyy kyllä käyttämään. Kävelyä ja tavaroiden kantamista on paljon, ja se aluksi ärsytti, Harri Jääskeläinen sanoo.

Ensin Jääskeläisten vaunu oli Loma-Kolilla, mutta he päättivät muuttaa nykyiselle leirintäalueelle saunan ja avannon perässä. Kyläläiset ovat tulleet tutuiksi saunan lauteilla.

Kerran viikossa pariskunta käy Joensuussa isoilla ruokaostoksilla, uimassa ja kuntosalilla. Posti tulee Maaritin siskolle Jyväskylään ja tarvittaessa luontokeskukseen. Työmatkaa heillä on 14 kilometriä.

– Huono puoli vaunussa asumisessa on se, että autolla ajo on lisääntynyt. Kesällä molemmille tuli yli tuhat kilometriä sähköpyöriin, mutta kovalla pakkasella niillä ajaessa jäätyy, Harri Jääskeläinen toteaa.

Jääskeläiset harrastavat retkeilyä kaikkina vuodenaikoina, eikä teltassa yöpyminen ole heille vierasta talvellakaan. Toistaiseksi pisin reissu on 22 päivän vaellus käsivarren erämaassa. Siellä he yöpyivät teltassa ja autiotuvissa.

– Ehkä vaunussa asuminen ei siksi tunnu vaikealta, koska meillä on kokemusta vielä pienemmistä ja karuimmista oloista, Maarit Jääskeläinen miettii.

Jääskeläiset juhlivat äskettäin 16-vuotishääpäiväänsä. Pienessä vaunussa toisen läsnäolo ei ole alkanut ärsyttää.

– Olemme aina tykänneet tehdä paljon asioita yhdessä, ja olemme aika sopuisia. Toki alussa oli totutteluvaihe, Maarit Jääskeläinen sanoo.

Kun neliöitä on vähän, tulee väistämättä tilanteita, että toinen on tiellä.

– Joka paikassa ei mahdu kohtaamaan, mutta ei se ärsytä, vaan se kuuluu asiaan. Minulla on tapana jättää välillä tavaroita levälleen, ja siitä saattaa tulla sanomista. Mutta niin tein isommassakin asunnossa, Harri Jääskeläinen sanoo.

Yksin hän ei haluaisi vaunussa asua.

– Nyt on vertaistukea. Ulkonahan tilaa riittää, mutta kun olin kipeä ja kovassa kuumeessa pari päivää, tuntui, että seinät kaatuvat päälle.

Eniten on muuttunut elämänrytmi: se on nykyisin paljon aiempaa rauhallisempi ja armollisempi.

Jääskeläisillä on työsopimus pääsiäiseen saakka. Mitä sitten tapahtuu, se on vielä auki. Aiemmin he haaveilivat pohjoiseen muutosta, mutta viime kuukaudet ovat näyttäneet, että Pohjois-Karjalan talvikin on oikein hyvä. Koska tulevaisuus on avoinna, sitäkään he eivät varmaksi tiedä, asuvatko jatkossa vaunussa. Tulevina vuosina ehkä, loppuikää tuskin.

– Minulla ei ole ikinä ollut näin hienoa asuntoa: voin nappia painamalla määrittää lämpötilan puolen asteen tarkkuudella. Kesäksi asennamme ikkunaan siirrettävän ilmastoinnin, jolla vaunun saa viileäksi. Kerrostalossa oli kesällä tuskaisen kuuma, Harri Jääskeläinen sanoo.

Kesä meni helposti, mutta syksy oli hieman hankala: kun ulkona oli märkää, oli vaunussakin hieman kosteaa. Maarit Jääskeläinen jännitti, miten talvi sujuu: meneekö toiseen hermot ja käyvätkö neliöt ahtaiksi.

– Nyt, kun olemme nähneet vuodenkierron, tämä tuntuu edelleen järkevältä ja mukavalta.

Ja mikä tärkeintä: kodilta.