Pakkahuoneella soi musiikki, jota ei enää radiosta kuule

Konsertin nimi tuntuu flirttailevan Abban kanssa: Thank You For The Folk-music.

Ruotsalaisia hittejä ei kuitenkaan kuulla, vaan illan molemmat bändit, nurmeslainen Erkkari ja joensuulainen Folkkari tarjoavat juuri sitä, mitä sana folk lupaa: melodista ja kantaakin ottavaa kitaramusiikkia.

– Tämä on lähinnä sitä, että olemme iloisia ja ylpeitä siitä, että saamme esittää tämmöistä niin sanottua jo 60-luvulta pois mennyttä musiikkia, eli kiitos vaan folk-musiikille, Folkkarin Kauko Ratilainen selittää.

Markku ”Mamu” Leppänen ja Martti Orre huomauttavat, että eihän tätä musiikkia kuule enää julkisesti oikein missään.

– Ei näitä nykyään radiossa soiteta. Ainoa mahdollisuus on, että jotkut vetää niitä livenä, Orre sanoo.

^{Keikoilla folk} innostaa. Ratilainen kertoo, kuinka trio joutui vetämään Sointulassa vielä viisi biisiä sen jälkeen, kun miehet olivat ilmoittaneet soittaneensa juuri illan viimeisen kappaleen.

– Millään eivät olisi lähteneet pois. Osa oli jo menossa ulko-ovella, mutta kaikki tulivat takaisin, kun myönnyttiin, että okei, otetaan vielä yksi Hectorin kappale.

– Nämä ovat olleet aikoinaan paljon kuunneltuja hittibiisejä ja ihmisille tuttuja, vaikka on saattanut kulua kolmekymmentä vuotta siitä, kun niitä on viimeksi kuullut, Leppänen pohtii.

^{Orre on} selvästi nuorempi kuin kaksi muuta, mutta ehti hänkin mukaan aikaan, jolloin trion nyt esittämä musiikki soi.

– Seiskaviisi kun olen syntynyt, nämä ovat lapsuudesta tuttuja, folk soi silloin radiossa, Orre kertoo.

– Semmoinen teoria minulla oli, että ihmisellä menee 20–25 vuotta siihen, että hän kerää hyvää musiikkia. Minä tajuan selvästi, että 70-luvulla oli hienoja juttuja, 80-luvulla oli jotain, 90-luku oli vähän sinne päin ja 2000-luku ei sytytä.

Orre huomauttaa, että aina kun yritetään mennä korkealle ja kovaa ja vetää mahdollisimman nopeaa sooloa, olisi hyvä välillä mennä hiljaa ja matalalla.

– Tarinaan kerkeää paremmin, kun pidetään taukoa, nyansoidaan ja välillä soitetaan niin, että kuiskauskin kuuluu, ja sitten mennään taas kovempaa – käytetään mahdollisimman hyvin dynamiikkaa.

Ratilainen alkaa kuvailla vaikutelmaa, jonka trion kolme erilaista kitaraa antaa:

– Martti ottaa vähän kuin soolon puolella, minä otan triolina folknäppäilyn, Mamu ottaa komppia. Siinä on kolme erilaista otetta kitaran otelaudasta, voidaan ottaa päällekkäin dimisointuja ja perussointuja, ja siitä tulee hieno kokonaisuus.

^{Trion musiikki} toimii klubeilla, mutta toimii se konserttina Pakkahuoneellakin, jonka puupinnat ja katsomon läheisyys luovat aivan oman tunnelmansa.

– Sinne tulee semmoisia ihmisiä, jotka tietävät, mitä he ovat tulossa kuuntelemaan. Siellä saa hyvän kontaktin yleisöön, konsertti on yhteinen kokemus, Leppänen sanoo.

Konsertti alkaa perjantaina 10. marraskuuta kello 19, Martin päivänä ja presidentti Martti Ahtisaaren hautajaispäivänä. Se on sikäli hyvä sattuma, että Ratilainen, Leppänen ja Orre koottiin vuosia sitten soittamaan yksi keikka Muistojen konsertissa, jolloin Carelia-salissa oli vielä paljon kunniamerkkejä rinnassaan kantavia, tummiin pukuihin ja valkoisiin paitoihin pukeutuneita sotaveteraaneja.

Silloiseen esiintymiseen kuului kaksi isänmaallista laulua, mutta lämpiössä omaa vuoroaan odotellessaan miehet näppäilivät kitaroistaan muistamiaan vanhoja popbiisejä ja totesivat, että yhdessä soittaminen on mukavaa.

^{Illan Pakkahuoneella} avaa Erkki Timosen, Kari Pääkkösen ja Kari Kuosmasen Erkkari-trio. Väliajan jälkeen on sitten Folkkarin vuoro.

Ratilaisen mukaan bändit löysivät toisensa Grand Old Rockers of Joensuun kautta.

– Olivat esiintymässä GOR-klubilla ja toisen kerran Tuulivaarissa ja Mamun kanssa juteltiin, että hitsi, nämä pojathan osaa. Niillä on juuri saman typpistä musiikkia kuin meillä, niin että mitäs, jos pidettäisiin yhteiskonsertti. Pojat olivat innostuneita, että ilman muuta joo, milloin vaan.

– On musiikissa kuitenkin semmoinen vivahde-ero, että ei toisteta toisiamme, vaan bändien musiikki on mukavasti erilaista, Leppänen täsmentää.