Tapahtumat: Yksin sateessa kurkistaa kohti naisten ruumiin kuvastoa ja tyttöyden ristiriitoja
Kolmannelle vuosikymmenelleen siirtyvä Yksin sateessa -nykytanssifestivaali järjestetään Joensuussa 24.–27. marraskuuta. Festivaali jakautuu ympäri Joensuun kaupunkia, ja esityksiä nähdään niin Joensuun kaupunginteatterilla, Taidekeskus Ahjolla, Näyttämöllä kuin Teatteri Kiisussa Outokummussa. Esitysten lisäksi ohjelmistoon kuuluu iso joukko keskustelutilaisuuksia, joiden teemat kietoutuvat esitysten ympärille.
Yksin Sateessa -festivaali on Itä-Suomen tanssin aluekeskuksen uuden taiteellisen johtajan Veera Lambergin ensimmäinen yleisön eteen tuotava kuratoitu kokonaisuus ITAK:n johdossa.
Lambergin rohkea ohjelmisto on oodi naistaiteilijoille, naisille ja naiseudelle. Festivaalin ohjelmisto kurkistaa kohti naisten ruumiin kuvastoa ja lihallista näyttämöä sekä tyttöyden ristiriitoja.
Lamberg toivoo, että festivaali innostaa kaikkia sukupuolia pohtimaan omia ajatuksiaan sukupuolesta sekä antamaan yhdenvertaisesti tilaa niille kaikille, sillä joka tapauksessa jokaisessa ihmisessä on sekä feminiinisiä että maskuliinisia piirteitä.
Festivaalin ohjelmistossa nähdään muun muassa ensi-iltansa saava teos Poimuja, jonka esittää Effendy, Hanikka, Nisonen & työryhmä. Esitystä kuvataan rönsyileväksi mutta minimalistiseksi nykytanssiteokseksi, joka ylistää elettyä elämää entisajan ja nykyisyyden naisia kunnioittaen. Poimuja nähdään Taidekeskus Ahjossa 26.11. kello 19 sekä 27.11. kello 16.
Lisäksi ohjelmistoon kuuluu muun muassa Leena Harjunpään sooloesitys Feeling Cute, Kopsalan ja Kortelaisen teos Säädyttömiä kuvia tulvillaan olevien ruumiiden yllä sekä Mirva Mäkisen & Riverian esittämä teos Puista Punoutuneet.
Kommentoi