Tapahtumat: Ikäihmisten terveyspäivässä puhutaan turvallisuudesta

Suomen Seniorikodit ry ja Pohjois-Karjalan Liikunta ry järjestävät Joensuun areenassa ikäihmisten terveyspäivän tiistaina 11. lokakuuta.
Tapahtuma järjestetään nyt kymmenettä kertaa. Terveyspäivän pääteema on tänä vuonna turvallisuus, mikä näkyy ohjelmassa monin tavoin.
– Aiempina vuosina tapahtumassa on käsitelty esimerkiksi liikenneturvallisuutta ja pyöräilyä, joten tämä on nyt tavallaan samaa jatkumoa, kertoo Pokalin aikuisliikunnan kehittäjä Katri Hirvonen.
Terveyspäivään saapuu puhumaan muun muassa Pohjois-Karjalan rajavartioston komentaja Marko Turunen.
– Lisäksi Maanpuolustuskoulutusyhdistyksestä saapuu puhujia, jotka kertovat nykyisestä maailmantilanteesta ja sen vaikutuksista meihin, Hirvonen kertoo.
Turvallisuus valikoitui tapahtuman pääteemaksi ajankohtaisuutensa vuoksi.
– Turvallisuus puhuttaa nyt luultavasti kohderyhmäämme paljon, ja esimerkiksi sodasta ja lamasta voi olla hyvin omakohtaista tai läheltä nähtyä kokemusta.
Ikäihmisten terveyspäivässä käsitellään myös hyvinvointialuetta: tilaisuuteen saapuu puhumaan Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen kumppanuuspäällikkö Maarita Mannelin, joka kertoo muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisvastuun siirtymisestä vuodenvaihteessa hyvinvointialueille.
– Mannelin avaa hieman sitä, mikä kaikki muuttuu, vai muuttuuko mikään, Katri Hirvonen kertoo.
Paikalla on myös lukuisia järjestöjä ja yhdistyksiä esittelemässä toimintaansa. Taukoliikunnasta puolestaan vastaa Joensuun kaupungin hikoiluagentti Mari-Ann Nykänen, ja areenan ylätasanteella kävijöitä viihdyttää livebändi tanssilavoineen.
– Lavalla järjestetään myös ohjattua tanssia. Meillä oli tanssia ja livemusiikkia edellisessäkin tapahtumassa, ja siitä tykättiin tosi paljon, Hirvonen kertoo.
Edellisessä tapahtumassa vuonna 2019 vieraili 1 550 kävijää, ja samoja lukuja toivotaan Hirvosen mukaan nytkin.
– Ainakin yhdistyksiä ja järjestöjä on ilmoittautunut mukaan jo nelisenkymmentä, mikä on tosi hyvä määrä. Monesta suunnasta on tullut palautetta, että on kiva, kun järjestämme terveyspäivän taas tänä vuonna.
Kommentoi