Julkaistu    |  Päivitetty 

Maakuntapäivän tapahtumat huipentuvat lauantaihin

Perinteinen Sinkkolan pellehyppyjen mestaruuskisa käydään joukkuekilpailuna ja alati muuntuvin säännöin. Perinteinen Sinkkolan pellehyppyjen mestaruuskisa käydään joukkuekilpailuna ja alati muuntuvin säännöin.
Pohjois-Karjalan tapahtumakesä jatkuu maakuntapäivän kulttuurielämysten muodossa. Maakuntapäivää on juhlistettu elokuun toisella puolikkaalla eri puolilla Pohjois-Karjalaa järjestettävissä ilmaisissa yleisötapahtumissa. Maakuntaliitto valitsi tapahtumien toteuttajiksi kymmenen kulttuurialan toimijaa keväällä järjestetyn kilpailutuksen kautta.

Maakuntapäivä huipentuu tuttuun tapaan elokuun viimeisenä lauantaina, joka on tänä vuonna 27.8. Päivä avataan kello 9 lipunnostolla Pielisjoen linnan pihalla. Tilaisuudessa jaetaan kaksi palkintoa: Yksinäisyyttä vähentävä teko ja Tunnustus maakunnan eteen tehdystä työstä.

Kauppatorilla kuullaan lauantaina koululauluja, maakuntalauluja ja muita yhteislauluja kello 12–14 Arto Pippurin laulattamana. Lavalla esiintyy myös EL:n Joensuun laulukerhon Kultakurkkuset.

Lisäksi maakuntapäivää juhlitaan lauantaina muun muassa Sinkkolassa aamusta iltaan: ohjelmassa on kello 10–14 iloinen perhekarnevaali, johon sisältyy muun muassa musiikkia, pellehyppyjä, vilttikirppis ja puuhapajoja, sekä kello 18 alkava Sinkkolan yö, jossa esiintyvät muun muassa Pasi Tolvanen ja Karhuorkesterin Praasniekka.

Kaikki maakuntapäivän tapahtumat voi tarkistaa Pohjois-Karjalan tapahtumakalenterista verkosta osoitteessa https://tapahtumat.pohjois-karjala.fi.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä