Lunta Ilosaaressa tuo koko perheen ulkoilmatapahtumaan

Tapahtumapäivänä Ilosaaren laguunissa pyörähtää käyntiin maakunnan ensimmäinen jääkaruselli. Karusellin rakennus alkaa tapahtuma-aamuna ja se pyörii iltapäivän ajan. Rakennelmasta vastaa jääkarusellimies Janne Käpylehto, joka on toteuttanut vastaavia projekteja useaan otteeseen esimerkiksi Helsingin Töölönlahdelle. Karuselli käynnistellään Ilosaaressa noin kello 13.
Ilosaaren laguuniin pääsevät halukkaat tutustumaan tapahtumassa myös pintaa syvemmältä. Saareen tuodaan sauna, ja avantouintiseura Joensuun Jääkarhut esittelee lajia sekä samalla vuoden päästä Joensuussa kisattavia avantouinnin SM-kisoja. Kiinnostuneilla on Ilosaaressa mahdollisuus myös pulahtaa avantoon.
Rajatapaus-ryhmä on valmistellut tapahtumaan erikoisesityksen, ja improvisaatioteatteria voi seurata kello 15 alkaen.
Lapsiperheille Lunta Ilosaaressa -päivätapahtumassa on tarjolla monenlaista. Lapset pääsevät kokeilemaan esimerkiksi poniajelua, temppurataa ja liukumäkeä. Kodassa olevalla nuotiopaikalla on mahdollista juoda nokipannukahvit ja paistaa tikkupullaa. Tapahtumassa voi testata myös lumikenkiä ja eco-aseammuntaa.
Lunta Ilosaaressa -päivätapahtuma on ilmainen ja kaikille avoin. Tapahtuma alkaa kello 12 ja päättyy noin kello 16 aikaan.
Tapahtuman järjestelyistä vastaa Kerubi ja sen toteutuksessa on mukana Joensuun kaupunki sekä runsaasti eri alojen opiskelijoita, yhdistyksiä ja yksityisiä toimijoita.
Varsinainen Lunta Ilosaaressa -talvifestivaali järjestetään 15.–16.3.2019 Kerubin pihaan nousevassa lämmitetyssä tapahtumateltassa. Festarilla nähdään perjantaina Jarkko Martikainen & Luotetut miehet, J. Karjalainen sekä koomikot Anitta Ahonen ja Ville Saarenketo. Lauantaina tapahtumassa nähdään Luukas Oja, Ruusut ja Sanni.
Kommentoi