Julkaistu    |  Päivitetty 

Konserttikiertue: Anttila kertoo sen Careliassa

Jyrki Anttila tulkitsee kiertueella lapsuuden ja nuoruuden suosikkiensa tutuksi tuomia lauluja. Jyrki Anttila tulkitsee kiertueella lapsuuden ja nuoruuden suosikkiensa tutuksi tuomia lauluja.

Oopperalaulaja Jyrki Anttila esiintyy Joensuun Carelia-salissa ensi lauantaina Kerro se hänelle -konserttikiertueellaan.

– Kiertue on osa 35-vuotistaiteilijajuhlaani. Urani alkoi Kajaanin Kaukametsän salista vuonna 1988. Juhlistan tätä useilla eri konserteilla ja opereteilla koko vuoden ajan, Anttila kertoo.

Lauantaina kuultava Kertokaa se hänelle -konsertissa Anttila tulkitsee Mauno Kuusiston ja Tapio Rautavaaran tutuksi tuomia lauluja.

– Nämä molemmat laulajat ovat olleet minulle hyvin tärkeitä ja rakkaita jo lapsena. Muistan kuulleeni ensimmäiset Rautavaaran tulkitsemat laulut jo 3-vuotiaana.

Rautavaaran ja Kuusiston kappaleista on mukana mm. Kulkuri ja joutsen, Rakovalkealla, En päivääkään vaihtaisi pois, Mun kaunis kotimaani, Anema e core, Kertokaa se hänelle.

Konsertissa kuullaan myös hänen omia suosikkilaulujaan.

Konsertin pianistina toimii Maija Anttila ja harmonikkataiteilijana Petri Ikkelä.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä