play

Rakkauden ilta huipentuu Finlandiaan, lupaa Kemal Achorbekov, 60/30

Ystäville grillaaminen on osa rakkautta, sanoo pianisti-kokki Kemal Achourbekov

Ystäville grillaaminen on osa rakkautta, sanoo pianisti-kokki Kemal Achourbekov

Aimo Salonen

Minä lupaan ihmisille täysrakkautta.

Pianisti Kemal Achourbekov vastaa kysymykseen grillinsä ääressä lauantaina, jolloin syysmyrsky pyyhkäisee yli Suomen ja on kaatava runsaasti puita Pohjois-Karjalassakin. Jutusteluhetkellä tuiverrus on vasta lähestymässä Keski-Suomen suunnalta.

Kysymys koski 60-vuotisjuhlakonserttia, jonka Achourbekov ystävineen tarjoaa yleisölle Carelia-salissa syyskuun viimeisenä lauantaina. Maestron seurana on muun muassa harmonikkataituri Arto Tarkkonen, jonka kanssa Kemal on tehnyt yhteistyötä jo kymmeniä vuosia.

Musiikin ja huumorin kautta osoitamme, että musiikki ei koskaan pysähdy.
Kemal Achourbekov

– Toivon, että terveytemme pysyy ja voimme tehdä yhteistyötä, vaikka kävelisimme joskus kepin kanssa. Musiikin ja huumorin kautta osoitamme, että musiikki ei koskaan pysähdy, Achourbekov sanoo.

Puolen viime vuoden aikana Achourbekov on säveltänyt uusia kappaleita, joita hän itse soittaa juhlakonsertissaan joko soolona tai yhdessä viisimiehisen, kitaristi Mikko Tirrosen johtaman bändin kanssa.

– Ne ovat kunnianosoitukseni ihmisille, jotka ymmärtävät, mitä on rakkaus, Achourbekov sanoo.

– Oikea rakkaus – siihen liittyy niin paljon asioita, joita ihmisen elämässä tapahtuu. On ihmisiä, jotka sanovat, että joo, minä rakastan, mutta eivät tajua, mistä on kyse.

Achourbekoville rakkaus merkitsee muun muassa ystäviä, joille hän voi laittaa ruokaa.

– Ilman rakkautta ei voi grillata. Miten voit laittaa ruokaa vihaisena? Jos laitat ja haluat, että ystäväsi syövät nopeasti ja lähtevät pois puhumatta mitään, mitä se sellainen rakkaus olisi. Laittaisit rastin ruutuun, että suoritettu.

Lokakuussa tulee täyteen tasan 30 vuotta siitä, kun Achourbekov soitti ensimmäisen keikkansa Jokelassa ja alkoi joensuulaistua. Pianisti muistaa tarkan päivämääränkin: 26.10.1994.

Samana viikonloppuna Joensuun Kiekko-Karhut käynnisteli paikallisen jääkiekkoilun uutta alkua Kiekko-Poikien konkurssin jäljiltä joukkueella, jossa pelasi Jyrki Manninen – Kemal Achourbekovin ja Jaroslava Kotorovan lasten tuleva opettaja ja ystävä, joka on usein nautiskellut Kemalin grilliherkuista.

Tällä hetkellä grilli on Eskelisten, naapureiden, pihalla, koska Kemalin ja Slavan pihalla ei ole katosta ja myrskyn tuloon on osattu varautua.

– Kaikki alkoi Jokelasta, ja siitä lähtien kaikki on mennyt hurjaa vauhtia eteenpäin. Minulle avautui erilainen elämä kuin tätä edeltäneiden 30 vuoden aikana. Juhlakonserttini lopussa osoitan rakkauteni Suomelle.

Rakkaudentunnustus on luonnollisesti Finlandia, Jean Sibeliuksen sävellys, jonka Achourbekov on tavannut soittaa viimeiseksi keskiviikkoiltaisissa Sointula-esiintymisissään.

Luvassa on myös palanen Azerbaidzhania, sillä yksi esiintyjistä on Furkan Karsavuran, Joensuussa asuva turkkilainen, joka on joskus esittänyt Sointulan keskiviikkoilloissa yhdessä Achourbekovin kanssa pari azerinkielistä laulua.

Muutenkin Achourbekov haluaa antaa juhlakonsertissaan tilaa nuorille siintyjille. Lavalle nousevat muiden muassa Matilda Nikkinen, Juliana Vehviläinen, Petrus Eskelinen ja Johannes Manninen.

Sää lauantai-iltapäivässä muuttuu tosi nopeasti. Tuuli nousee ja Achourbekov pelastaa grillin herkkuineen katoksen alle.

Rintama etenee itään ja kaataa mennessään metsää Kiteellä. Täällä puut ja pensaat saavat jatkaa kasvamistaan. Myräkkä menee ohi yhtä nopeasti kuin tulikin ja taas paistaa aurinko.

– Vielä en tiedä, miten sen Finlandian esitän. Takuuvarmaa on, että kappale kuullaan kokonaan. Se on vielä auki, millaiset dekoraatiot ja rekvisiitat siihen tulee, Kemal sanoo.

Rajaton taide-festivaalin konsertit: Halki aikojen (mukana Veila ja Taiga a`3 konservatorion salissa sunnuntaina 22.9 sekä juhlakonsertti Rakkaudella Carelia-salissa lauantaina 28.9.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta