Johan taas niin Natottaa

Niin kauan kuin Venäjää johtaa harhoissaan pyörivä Putin, ei mistään Nato-pelotteesta ole mitään apua meille. Itäraja ei lyhene, varustelu sen takana ei vähene, eikä Saulille enää soitella.

Kirjoitin asiasta ensimmäisen kerran Karjalan Maassa ja Pohjois-Karjalassa 7.2.1997 otsikolla ”NATO naulana arkussa”.

En ole muuttanut mieltäni, tosiasiat ovat edelleen tosiasioita. Silloin kiisteltiin liittymisen hinnasta.

Kerrottiin mahtavista bonuksista, joita Suomi saisi jäsenetuna aseostoista, miten Suomi olisi tasavertaisena päättämässä Naton operaatioista. Sitä samaa hevonpaskaa kuin Unioniin liittymisessä. Osa kansasta uskoi, silloin.

Kansanäänestyksestä puhuttiin, mutta ei uskallettu toteuttaa. Nyt siitä ei enää haluta edes puhua.

Viimeisessä gallupissa kansa jo luovutti harkinnan poliittisille päättäjille eikä paljon antanut arvoa presidentti Sauli Niinistön varovaisille kannanotoille, menevä pressa, mitäs siitä.

Ihan vielä ei lauleta ”Uraliin, Uraliin” tai ”Silimiin välliin ryssee” mutta eiköhän sekin aika koita.

Jos jotakin pitää sääliä niin Venäjän kansaa, sukupolvi toisensa jälkeen se saadaan taistelemaan vallanhimoisten hallitsijoittensa harhaisten utopioitten puolesta, siihen pystyy vain mahtava propagandakoneisto ja rautainen kuri. Ja aina pitää sääliä ja auttaa myös uhria, nyt Ukrainaa, huomenna jotain toista maata.

Tuosta vanhasta kirjoituksestani muutama loppulause: ”Kuten Bosnian selkkauksessa havaittiin, EU ilman Natoa on pelkkä pulinaboksi silloin, kun asioita ratkaistaan voimankäytöllä” ja ”Olimmepa me rähmällämme mihin suuntaan tahansa, meidän perskarvammehan siinä taas kärähtävät. Seisokaamme edes suorina, suomalaisina.”