Hoitajamitoitus ja hoitajien jaksaminen vanhustyössä
Hoitajamitoituksen pitäisi olla suhteessa myös siihen, millaisessa kunnossa hoidettavat vanhukset ovat. Täysin hoidettava ikäihminen ympärivuorokautisessa hoidossa vie enemmän hoitajan aikaa ja resursseja kuin vähän avustettava. Kun hoitajamitoitusta tuodaan käyttöön työpaikoilla hoitajien työarkeen, hoidettavan ikäihmisen vointi kokonaisuudessaan pitää ottaa mukaan – jotkut vievät aikaa noin 1–2 tuntia ja jotkut vain puoli tuntia. Jos on paljon täysin hoidettavia potilaita, hoitajien määrää täytyy lisätä työvuorossa.
Paljon on puhuttu vanhusten hoidosta ja hoitajien jaksamisesta. On yllättävää, että monet päätökset, jotka liittyvät vanhustenhoitoon, on tehty yläpuolella irti hoitotyöstä.
Hoitajat, jotka tekevät hoitotyötä joka aamu, päivä, ilta ja yö, heidän mielipidettään ei ole otettu huomioon. Kaikessa hoitotyön järjestämisessä tulisi yksikössä työvuorosuunnittelua tekevien henkilöiden ottaa huomioon hoidettavien henkilöiden kunto. Se tukee hoitajien jaksamista työssä sekä antaa parhaan mahdollisen hoivan ikäihmisille. Pelkkä hoitajien määrä vuorossa ei yksin riitä. Hoidon pitää olla myös laadukasta ja siihen pitää olla aikaa.
Kommentoi