Julkaistu    |  Päivitetty 
Outi Mara

"Piilopuoluetuki" vähentäisi kymmenen hoitajaa

Nyt kun aluevaalien kampanjat ovat käynnistyneet, olemme istuvina Siun soten hallituksen jäseninä havainneet uskomattomia lupauksia, joissa lisättäisi kustannuksia eri sektoreilla. Meille jos kenelle tuli erittäin selväksi, että kuntien antama potti 2022 jäi vajaaksi, mikä tulee aiheuttamaan ikäviä säästöesityksiä niin palveluiden määrään, laatuun, hintaan, kuin henkilöstön asemaankin.

Mielestämme nyt pitäisi tulla myös hallinnon osalta reippaita sopeutusesityksiä, joilla kynän varresta siirretään väkeä kautta linjan oikeisiin töihin.

Henkilöstöä luvataan myös kuulla jatkossa, mutta missä se kuuleminen oli, kun muun muassa viiden lääkärin oikaisuvaatimusta Asterista jätettiin kylmästi hallituksessa käsittelemättä äänin 9–2 (Pirhonen, Mara), samalla kun Keski-Suomen suoraselkäiset päättäjät vihelsivät hankkeesta pelin poikki meidänkin onneksi!

Nyt on alkanut kuulua huhuja, kuinka eräät valtapuolueet olisivat vaatimassa hyvinvointialueiden vähistä rahoista ”piilopuoluetukea” jopa 6 000 euroa/valtuutettu/vuosi. Ei ole muste ehtinyt kuivua edellisestä puoluetuen 25 prosentin korotuksesta, ja mikä ikävintä, raha olisi pois jostain palvelusta. Pohjoiskarjalassa tämä voisi merkitä lähes kymmenen hoitajan tai vanhusten tehostetun palveluasumisen vuosikustannusta.

Nyt pitää laittaa valoja päälle ja jäitä hattuun sekä lopettaa moiset suunnitelmat heti.

On seurattava nämä kolme kireintä vuotta, että riittääkö rahaa muuhunkin kuin varsinaiseen toimintaan, asukkaiden hoitoon ja turvaan.

Vahvoilla lähipalveluilla ja tehokkaalla ennaltaehkäisyllä lasten, nuorten, aikuisten, sekä ikäihmisten psyykkisen ja fyysisen hyvinvoinnin saralla vähennämme merkittävästi tulevaa hoidon tarvetta. Jokainen voi myös itse vaikuttaa omaan elämäänsä niin, että jaksaisi elää terveenä pitempään kotonaan. Korona-aika on aiheuttanut yksinäisyyttä kaikissa ikäryhmissä, mihin tulee keskittää voimavaroja eri toimijoiden yhteistyöllä kouluissa ja muissa yhteisöissä.

Kommentoi

Hae Heilistä