Julkaistu    |  Päivitetty 
Tuula Parikka

Siun soten hallinto on toiminnan selkäranka

Tämänkin kevään aikana on eri yhteyksissä ihmetelty, että miksi Siun sotessa vain koko ajan kasvatetaan hallintoa. Saahan sitä ihmetellä ja ihmettelyäkin saa ihmetellä. Asiassa ei nimittäin ole totuuden pohjaa.

Siun sotella on työntekijöitä yli 7 300, josta ylintä johtoa 0,3 prosenttia, keskijohtoa 0,9 prosenttia ja lähijohtoa 3,6 prosenttia. Suhteessa työnjohtoa on aivan samassa määrin kuin muissakin kuntayhtymissä – Keusotessa, Essotessa tai Kainuun sotessa, joissa henkilömäärä jää kaikissa alle puoleen Siun soten määrästä. Meillä myös alueen maantieteellinen koko on laajempi ja vaatii tällöin enemmän lähiesimiehiä. Lähijohtoa on vahvistettu Siun soten alusta lähtien, mutta edelleen on paikoittain liian suuria henkilöstömääriä hyvään johtamiseen.

Hallintoon lasketaan talouspalveluiden, henkilöstöpalveluiden, hallintopalveluiden ja konserninjohdon väki. Paljon hallinnon tehtävistä on lakisääteisiä tehtäviä ja tänne lasketaan myös 10 pääluottamusmiestä sekä 7 työsuojeluvaltuutettua. Keskijohtoon kuuluvat ylilääkärit, ylihoitajat ja päälliköt. Keskijohdon virkoja ei todella ole liikaa, koska esimerkiksi ylilääkärien mahdollisuus työtaakan keskellä hallinnolliseen työhön on ehkä 10–20 prosenttia.

Ylin johto tekee työtään kokonaistyöajalla, jolloin heille ei makseta työaikakorvauksia. Työviikot venyvät varmaan kaikilla, koska tahtotila on saavuttaa tavoitteita mahdollisimman hyvin.

Siun sote laitettiin meillä aikanaan pystyyn OTO-systeemillä eli oman työn ohessa. Nyt muu Suomi anelee järjestelyrahoja tämän saman yhdistämistyön tekemiseen.

En voi muuta kuin kiittää ja kumartaa tästä kaikesta koko Pohjois-Karjalan edestä.

Kommentoi

Hae Heilistä