Julkaistu    |  Päivitetty 
Hanna Käyhkö

Suukko sulle, nilkki mersussa

Lähdin viime viikolla työpäivän päätteeksi autolla kohti kotia. Päivä oli ollut vielä tavallistakin tiiviimpi ja yöunet jääneet aavistuksen lyhyeksi. Kamelinselkä meinasi katketa, kun ajoin parkkihallista Torikadulle.

Liruttelin ulos hallin ovelta hissukseen, koska olin aikeissa kääntyä vasemmalle tappamatta yhtään jalankulkijaa ja osumatta toisten keulaan. Aivan paikalleen ei voi jäädä, sillä mitään ei kadunvarsiparkissa olevien autojen takaa näe. Siinä samassa vasemmalta tuli rivakkaa ylinopeutta uudehko mersu, kyydissä kaksi nuorta miestä.

Heidän kurjaksi kohtalokseen tuli hiljentää vauhtia kohdallani. Kuski ei suinkaan tehnyt perinteistä väistöliikettä (vastaantulijoita ei ollut), vaan hän päätti miehekkäästi soittaa torvea – ja varuilta näyttää keskisormea.

Ensimmäisen häkellyksen jälkeen mietin hetken, että lähdenkö perään ja ajan tuon sadantonnin mersun puskurin ruttuun vai rupeanko itkemään. Kaikille lienee parempi, ettei kumpikaan tapahtunut.

Joensuun keskusta on mystinen paikka liikkua. Moni tuntuu kulkevan aina itse täydellisen oikein, ja jokainen muu liikkuja on jonkinlainen vastustaja, jolle täytyy osoittaa tämän virheet ja kouluttaa tätä oitis.

Jos jalankulkijoilta kysytään, liikkuvat autoilijat keskuudessamme kuin psykopaatit. Jokaista suojatien ylitystä aloittaessa on varmistettava, ettei lähistöllä ole ainoatakaan autoa. Jos auto lähestyy, on varminta pysähtyä odottamaan suojatien reunaan, sillä todennäköisemmin siinäkin kulkupelissä on kuski, jonka mielestä auton pysäytys on paljon epäkäytännöllisempää kuin jalankulkijan, sanoo laki mitä tahansa.

Moni autolla keskustassa suhaava sanoo puolestaan, etteivät kävelijät välitä mistään mitään. Loikkivat auton eteen, kulkevat liittymien ja parkkitalojen kohdilla niin laput silmillä, etteivät vahingossakaan joudu antamaan tietä.

Ja kaikille on toki yhteinen vihollinen: pyöräilijä. Nämä ne eivät osaa liikkua missään – eivät edes niillä pyöräkaistoillaan.

Joku viisas on sanonut, että ihminen oikeuttaa aina omat tekonsa. Melkein jokaiselta murhamieheltäkin löytyy selitys siihen, miksi niin oli pakko toimia. Puhumattakaan liikenteestä. Kaikilla meillä on jokin hyvä syy joko lirutella toisten eteen tai näyttää keskisormea.

Mutta mielessä käy silti, että eiköhän tämän kokoiseen kaupunkiin pitäisi mahtua vielä tämän verran ihmisiä, liikkuivatpa he sitten autolla, kävellen, pyörällä tai vaikka koulutetulla norsulla.

Jokaiselle joensuulaiselle tekisi ihan hyvää käydä pieni kertauskurssi kanssaihmisten huomioonottamisesta. Kurssikeskuksena voisi toimia vaikka jokin kiivas aasialainen suurkaupunki, New York tai Berliini.

Jostain kumman syystä miljoonat ihmiset mahtuvat noille kaduille kulkupeleineen, kun lähtökohta ei ole minä ja minun oikeuteni, vaan turvallinen perillepääsy.

Että suukko sinulle, nuori mies mersun ratissa, kun muistutit minua tärkeimmästä: asenne ratkaisee, tässäkin.

Kommentoi

Hae Heilistä