Julkaistu    |  Päivitetty 
Terapian tarpeessa

Saako täällä sittenkään apua?

Monen vuoden henkisen pahoinvoinnin, masennuksen ja ahdistuksen vuoksi rohkaistuin viimein hakemaan itselleni apua ja päätin, että nyt elämäni muuttuu.

Otin yhteyttä Siun soten mielenterveyspalveluihin ja sainkin keskusteluapua useamman kuukauden ajan psykiatriselta sairaanhoitajalta. Paha oloni ei kuitenkaan tällä lähtenyt vaan yhteistyössä sairaanhoitajan ja psykiatrin kanssa minulle kirjoitettiin lausunto psykoterapiaa varten.

Sairaanhoitaja varoittelikin jo, että terapeutin etsintä voi olla hankalaa ja vaatii aikaa. Lääkäri sanoi että tarjontaa tällä alueella onneksi on. Terapeutti täytyy siis etsiä itse, niin kuin jo alussa tiesinkin.

Masennus oireilee ihmisillä eri tavoin. Minun toimintakykyni on melko normaali, pystyn käymään töissä ja hoitamaan ”normi-arjen”.

Jatkuvasti silti olen henkisesti epätasapainossa, voin huonosti sekä fyysisesti että henkisesti ja selvittämättömät asiat painavat jatkuvasti mieltäni. Ne täytyisi psykoterapissa käsitellä, että voisin taas joskus olla onnelinen ja voida paremmin.

Entäs ne masentuneet ja ahdistuneet, joiden toimintakyky on niin heikko, etteivät he jaksa psykoterapeutteja etsiä? Eivät jaksa lähettää viestejä, etsiä numeroita ja jaksaa pysyä toiveikkaana?

Olen ottanut sähköpostitse, puhelimitse ja yhteydenottopyynnöin yhteyttä noin kahteenkymmeneen psykoterapeuttiin.

Heistä noin viisi on vastannut yhteydenottoon, parilta olen jopa saanut vinkkejä mistä muualta voisi kysyä apua.

Kun ei saa vastausta, jätetään huomioimatta tai ei keretä vastata ja paikkoja ei ole vapaana, näin masentuneena sitä herkästi ajattelee ettei minun asiana olekaan tärkeä. Jo valmiiksi hajalla oleva itsetuntoni vajoaa lisää alaspäin ja mietin, pääsenkö koskaan käsittelemään ongelmiani?

Viestini on siis, että voisikohan tälle palvelujärjestelmälle tehdä jotakin? Mistä psykoterapeutteja lisää, miten mielenterveysongelmien kanssa kamppaileville voitaisiin taata että heidät kuullaan, apua on tulossa ja he eivät ole yksin, vaikka terapeuttia ei heti löydykään?

Tilastoissa tilanne varmaan näyttäytyy sellaisena, että kun ihminen on käynyt sen vaaditun ajan psykiatrisella sairaanhoitajalla ja sen jälkeen lääkärin lausunnolla ohjattu psykoterapiaan, niin kaikki on ”kunnossa”.

Psykoterapeutin etsiminen on kovaa hommaa, ei tapahdu käden käänteessä ja vaatii voimia. Mistä niitä voimia loputtomiin riittää, kun oma henkinen olo on niin huono, että toisinaan toivot vain että lakkaisit olemasta?

Kommentoi

Hae Heilistä