Julkaistu    |  Päivitetty 
Harri Välimäki

Liian hyvää ollakseen totta

Jatkuva kasvatus esitetään uutena metsänkasvatuksen ihmemenetelmä. Metsiämme on kuitenkin käsitelty lähes vastaavalla tavalla harsintahakkuin 50-luvulle asti. Toisin kuin tuolloin, nyt ideana on, että metsän uudistuminen käynnistyy kohtuullisessa ajassa ja elinvoimaisia taimia syntyy varttuneemman puuston alle. Näissä poimintahakkuissa poistetaan määräajoin etenkin metsän suurimpia puita.

Riskit metsien terveydelle kasvavat ilmastonmuutoksen myötä ja etenkin kuusella. Jatkuvassa kasvatuksessa metsien kuusettuminen on yksi ongelmista. Nämä yhdessä johtavat vääjäämättä muun muassa metsien sieni- ja hyönteistuhojen lisääntymiseen. Riskiä lisää entisestään puuston elinvoiman heikkeneminen pitkään jatkuneen jatkuvan kasvatuksen seurauksena.

Tutkimusten mukaan jaksollinen kasvatus on kannattavampaa kuin jatkuva kasvatus. On myös kohteita, joissa tilanne on toisinpäin. Esimerkiksi hidaskasvuisissa metsissä karuissa oloissa jatkuva kasvatus on kannattavimmillaan. Kannattavuus perustuu tällöin uudistamiskustannusten välttämiseen. Puusta maksettava hinta jää usein poimintahakkuissa harvennushakkuiden hintatasolle johtuen korkeista puunkorjuun kustannuksista. Lisäksi haittana ovat vääjäämättä syntyvät korjuuvauriot.

Jatkuva kasvatus ei takaa metsien monimuotoisuuden lisääntymistä. Menetelmä ei itsessään lisää lahopuun määrää metsissä ja myös lehtipuiden määrä vähentynee. Jatkuva kasvatus ei ole ihmisten luontoelämysten näkökulmasta ylivoimainen. Tutkimusten mukaan ihmiset arvostavat varttuneita kasvatusmetsiä, joissa on sopivasti aluspuustoa, miellyttävänä metsämaisemana. Siis ihan normaaleja metsiä tietyssä kehitysvaiheessaan. Vuotuinen hakkuupinta-ala kasvaa siirryttäessä jatkuvaan kasvatukseen, jos sama puumäärä aiotaan korjata sama puumäärä kuin aiemminkin. Myös tällä on oma vaikutuksensa luonnolle.

Jatkuva kasvatus ei takaa metsien ikärakenteen vanhenemista ja metsien järeytymistä, koska hakkuissa poistetaan juuri metsän järeimpiä ja vanhimpia puita. Tavoitteena on uusien taimien synty, mutta hakkuissa poistetaan suurimmat puut, jotka ovat metsän parhaita siementäjiä.

Jatkuva kasvatus ei myöskään tarkoita, että metsät sitoisivat hiiltä paremmin kuin muutoin käsitellyt metsät. Jatkuvassa kasvatuksessa metsä joudutaan hakkaamaan määräajoin hyvin harvaksi, jolloin puuston hiilensidonta heikkenee. Maan hiilivaraston kannalta jatkuva kasvatus on monesti jaksollista parempi – etenkin turvemailla. Jatkuvassa kasvatuksessa menetetään myös puuston jalostushyöty, jolla on suuri vaikutus puun kasvuun ja siten myös hiilensidontaan.

Jatkuva kasvatus eri variaatioineen on yksi työkalu metsänomistajien ja metsäammattilaisten työkalupakissa ja sitä käytetään sopivissa paikoin siinä missä muitakin menetelmiä. Vastuullisten metsäammattilaisten velvollisuutena on tuoda esiin eri menetelmien hyvät ja huonot puolet juuri tietyssä metsässä neutraalisti ja realistisesti.

Kommentoi

Hae Heilistä