Yhteistä työtä aseiden ja sodan sijaan
Myrskyt, kuivuus ja maastopalot piinaavat, metaanipäästöt kasvavat kiihdyttäen ilmastokriisiä.
Sotimisen ja asevarustelun sijasta tarvittaisiin monipuolista kansainvälistä yhteistyötä. On koottava tutkimuksen ja investoinnin voimavarat tuhoisan kehityksen pysäyttämiseksi. Pariisin ilmastosopimus on minimi, hätätila vaatii nopeampia toimia, muuten lapsenlapsemme kiroavat meidät. Viime vuonna tuhlattiin maailmassa asevarusteluun 1 700 miljardia euroa.
Hyödyn korjaavat aseteollisuuden omistajat ja asekauppiaat. SIPRIn tutkimus on osoittanut, että samat sijoitukset siviilitoimintaan tuottaisivat enemmän työpaikkoja. Toivon, että kansanedustajat muuttavat valtion budjettia: meillä ei maana eikä luomakunnan jäseninä ole varaa 54 prosentin korotukseen puolustusmenoihin.
Kommentoi