Julkaistu    |  Päivitetty 
Iida Kärkkäinen

Jotta kaikilla olisi ilo elää Pohjois-Karjalassa

Suloisessa Suomessamme, armaassa Pohjois-Karjalassa elämme me. Meillä on upea luonto, iloisia ihmisiä, hauska yhdessä tekemisen meininki.

Useilla meistä on täällä aivan erityisen hyvä olla. Mutta ei kaikilla. Osa meistä kokee ilmapiirin vielä ahtaaksi, ihmiset vihamielisiksi, kadut ja kauppakeskukset turvattomiksi.

Pohjois-Karjalan Seta on pieni, vapaaehtoisvoimin toimiva ihmisoikeus- ja sosiaalialan kansalaisjärjestö Setan jäsenjärjestö, joka järjestää sateenkaarevaa toimintaa alueen seksuaali- ja sukupuolivähemmistölle ja osaltaan edistää yhdenvertaisuutta Pohjois-Karjalassa.

Vähemmistöjen oikeuksien ajaminen on inspiroivaa ja merkittävää työtä, mutta se voi olla myös kuormittavaa. Asioiden etenemisen hitaus voi turhauttaa, tuntua yksinäiseltä. Voi olla myös väsyttävää huomata, että omia oikeuksiaan ajavat vain itse ko. vähemmistöön kuuluvat. Vähemmistöön kuuluminen on jo itsessään kuormittavaa, puhutaan vähemmistöstressistä. On helpompaa ajaa jotain asiaa silloin, kun se ei kosketa tai satuta suoraan itseä.

Black lives matter -liikkeen uuden tulemisen jälkeen olemme saaneet tutustua enemmän liittolaisuuden käsitteeseen. Liittolaisuudesta puhutaan silloin, kun ihminen, joka on johonkin vähemmistöön kuuluvaan nähden etuoikeutettu, asettuukin puolustamaan tai tukemaan tähän vähemmistöön kuuluvaa.

Pohjois-Karjalan sateenkaari-ihmiset, kuten kaikki muutkin vähemmistöön kuuluvat, tarvitsevat liittolaisia juuri nyt erityisen paljon.

Pohjois-Karjala Pride järjestetään tänä vuonna poikkeuksellisesti syksyllä. Pride toteutetaan aiempaa pienimuotoisemmin ja pitkälti verkossa tapahtuvien tempausten muodossa. Pride-kulkue on monelle pohjoiskarjalaiselle seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvalle yksi vuoden merkittävimmistä tapahtumista ja sen peruuntuminen voi olla iso pettymys. On todella liikuttavaa ja jaksamisen kannalta tärkeää nähdä, että näin moni ihminen on meidän puolella ja puolustaa yhdenvertaisempaa Pohjois-Karjalaa. Koska emme nyt voi kutsua sinua kulkueeseemme, kutsumme sinut näyttämään tukesi muilla tavoilla.

Pohjois-Karjala Pridea juhlitaan tänä vuonna 23.–26.9. Näiden päivien aikana on meillä ja teillä, hyvät pohjoiskarjalaiset ihmiset, yhdistykset, yritykset ja toimijat, erityisen hyvä mahdollisuus osoittaa tukenne ja juhlistaa yhdenvertaisempaa Pohjois-Karjalaa kanssamme. Mahdollisuuksia on monia.

Tykkää, seuraa, kommentoi Pohjois-Karjalan Setaa ja Pohjois-Karjala Pridea somessa (Facebook, Instagram, nettisivut).

Tutustu toimintaamme, kerro siitä jollekin. Puhu työyhteisöllesi, lapsillesi, luokallesi.

Tule mukaan toimintaan: liity yhdistyksen jäseneksi tai kannatusjäseneksi, tule talkoisiin, ryhdy pitämään omaa sateenkaarikirjakerhoa, lähde mukaan hallitustoimintaan.

Osallistu some-kampanjaamme: liimaa, piirrä tai vaikkapa virkkaa uusi sateenkaaritassu-logomme näkyvälle paikalle. Ota siitä kuva ja jaa se somessa hashtagilla: #sateenkaarenitäpuolella.

Jos näet logon jonkun toisen läppärin selkämyksessä, laukussa tai kämmenselässä, hymyile ja huomaa, että meitä yhdenvertaisuuden puolustajia on monia!

Meillä ei ole varaa menettää vähemmistöihin kuuluvia maakuntalaisia toisille, mahdollisesti avarakatseisemmille maakunnille. Tämä joukko on suurempi kuin tiedämmekään ja se sisältää valtavasti potentiaalia: osaamista, taitoa ja luovuutta.

Me olemme Pohjois-Karjala, me määritämme sen, kuinka hyvä kenenkin täällä on olla.

Kommentoi

Hae Heilistä