Julkaistu    |  Päivitetty 
Airi Pulkkinen

Historiallinen harppaus tulonsiirtounioniin

EU-maat olivat jo huhtikuussa sopineet 540 miljardin koronahätälainoista. Koska Italia ei suostunut ottamaan lainoja jotka sisältävät ehtoja, piti asia hoitaa sekä lahjoituksina, että lainoina. Luotiin salaman nopeasti 750 miljardin euron EU-elvytyspaketti, jolla pelastetaan etelänserkkuja, mutta etenkin Italiaa.

Elpymisrahastopäätöksen jälkeen Emmanuel Macron iloitsi, että nyt otettiin historiallinen harppaus tulonsiirtounioniin ja yhteiseen velkaan.

Macron on jo pitkään esittänyt euroon kuuluville maille yhteistä budjettia, yhteistä valtiovarainministeriä, veronkantoa ja yhteisvastuun lisäämistä jäsenmaiden kesken. Korona auttoi unelmaa lähemmäksi.

Tällaisella politiikalla talouskriisi on ja pysyy Välimeren EU-maissa. Elvytyspaketti on tukipaketti, jolla pidetään euroa pystyssä. Pitäisi puuttua siihen perimmäiseen valuvirheeseen eurossa: siellä on maita, jotka eivät oman taloudellisen tilanteensa ja ennen kaikkea fiskaalisten perinteidensä vuoksi kuulu sinne. Yhteisvaluutta on itse asiassa euroalueen taloudellisen kehityksen jarru, sillä se pakottaa tukemaan rapakuntoisia maita taloutensa paremmin hoitaneiden maiden lompakosta.

Valtteri Ahti, Danske Bank: ”Tämän elvytyspaketin myötä siirrytään tulonsiirtounioniin, jossa ”rikas pohjoinen” maksaa etelän menoja.” Miten tämä perustellaan veronmaksajille Suomessa? Vaarallisinta on, että nyt avataan Pandoran lipas, jäsenmaiden massiivisille yhteisille veloille ja EU-verotusoikeudelle. Uusia veroja voidaan aina keksiä kun etelä tarvitsee rahaa.

Raimo Sailas HS 1.9.2015 kolumnissaan Epäonnistunut eurohanke tarvitsee ihmeen: ”Välimeren maissa korruptio, veronkierto ja nepotismi (sukulaisten suosiminen) ovat syöpyneet syvälle yhteiskuntien rakenteeseen – Italian mafiasta puhumattakaan – sitä ei vuosikymmenissä muuteta”.

Tuntuu oikeasti kornilta, että pääministeri Sanna Marin perustelee Suomen roolia sillä, että olemme maailman vauraimpia maita. Tätä menoa meistä on oikeasti tulossa Pohjolan Kreikka.

Kommentoi

Hae Heilistä