Julkaistu    |  Päivitetty 
Pettynyt

Penttilä on pettymys

Penttilä on entisestä sahastaan ja teollisuudesta eniten tunnettu, nykyisin uusi, kasvava asuinalue, joka takuuvarmasti hivelee asukkaan jokaista mahdollista aistia.

On vaikka minkälaista mystistä vuotoa, hajua ja lemua, pauketta sekä jyskettä aamusta iltaan. Löytyy katseen vangitsevia rakennustyömaa maisemia ja pölyäviä hiekka/multakenttiä.

Tehdasympäristö omine meluineen, lemuineen ja ulkonäköineen tuo vaihtelevuutta muuten hyvin metsäiseen tai vastakohtaisesti auki revittyyn maisemaan. Penttilä ei tule vuosikymmeneen olemaan mikään idyllinen asuinalue, sillä yksi kerrallaan rakennettavat kerrostalot ja hitaasti etenevät hankkeet pitävät huolen siitä, että alue näyttää rakennustyömaalta vielä pitkään. Sen myötä myöskään alueen ongelmat eivät tule vähentymään tippaakaan,vaan päinvastoin.

Tuollainen ”yksi kerrallaan” -rakennustapa ei ole lähialueen asukkaille millään tavalla mielekästä, miksi rakennuksia ei siis rakenneta useampaa taloa kerralla samaan aikaan? Miksi viivytellä, jos tontit on jo jaettu ja suunnitelmat lyöty lukkoon?

Näistä toimista kärsii myös alueen luonto, linnut ja eläimet.

Alueella pauke kaikuu yömyöhään asti, satamasta, ratapihalta ja tehdasalueelta. Rakennustyömaat tuovat päivällä oman osansa äänimaailmaan. On rakennusmaata, tietyötä ja maanmuokkaamista.

Missä on lintujen laulut?

Melun ja alueella esiintyvien lemujen takia on vaikeaa nauttia rauhaisasta ajasta parvekkeella. Puhumattakaan välinpitämättömistä ulkoilijoista, jotka kävelevät aivan asuntojen ikkunoiden alla, antavat lemmikkiensä tehdä tarpeensa muiden pihoille niitä raivaamatta ja kaiken kukkuraksi antavat koirien juosta vapaana kaduilla ja ulkoilualueilla.

Ratapihan läheisyys tuo omat ongelmansa, kuten mahdolliset vaaratilanteet, vaarallisten aineiden vuodot.

Vasta 8.7. ratapihalla sattui viimeksi kemikaalivuoto, eikä tästä tapauksesta edes mainita missään paikallislehdissä.

Suosittelisinko aluetta uusille asukkaille tai asunnon ostajille, sijoittajalle? En todellakaan. Tällä hetkellä, seuraavien vuosien ajan kaikkien ongelmiensa kanssa Penttilä on kaikkea muuta kuin viihtyisä ja mukava alue asua.

Kommentoi

Hae Heilistä