Julkaistu    |  Päivitetty 
Terttu Mujunen

Kalevinkin tutuksi Espanjassa

Kun luin 18. päivän Karjalan Heilistä kirjoituksen Anna Venejärvestä ja hänen Espanjassa vietetystä 11 vuodestaan, ajattelin, että entäs minä.

Vietin eri puolilla Espanjaa noin 20 vuotta. Olin vammaisten henkilökohtaisena avustajana Suomessa, ja teimme heidän kanssaan yhteisiä matkoja Ruotsiin, Saksaan ja Espanjaan, kunnes minua pyydettiin yhden vammaisen palkalliseksi avustajaksi.

Niinpä sitten päätimme, että nythän voisimmekin muuttaa asumaan Espanjaan: siellä ei tarvitsisi pukea paljon ja pyörätuoliakin on mukavampi työntää kuin Suomessa jäisillä ja lumisilla teillä. Vuokrasimme bungalowin, jonka nimi oli Los Argos. Tutustuimme siellä laulaja Jorma Kaleviin, jonka Diego Tiffanyssä työskenteli vävyni. Paikka oli Gran Canarialla.

Sen jälkeen muutimme Torremolinokseen, ja kävimme myös Malagassa ja Fuengirolassa.Tyttäreni oli mennyt sillä aikaa naimisiin espanjalaisen miehen kanssa, ja he muuttivat Mallorcalle, jonne me tietysti myös muutimme.

Näin vuodet vierivät, kunnes tuli ikää ja pääsin eläkkeelle, mutta silloin nuorena en ollut välittänyt laittaa itseäni Espanjan sosiaaliturvaan, joten en saanut noista 20 vuodeta mitään eläkettä. Tuli kiire Suomeen, jotta saisin edes pienen eläkkeen aikoinaan Suomessa tehdyistä töistä.

Nyt olen ollut Suomessa jo noin 10 vuotta. Avustettavani asuu myös Suomessa ja hän tekee uusien avustajien kanssa matkoja Turkkiin. Hän soittelee joskus minulle. Itse käyn joka vuosi tyttäreni perheen luona Mallorcalla. Hänellä on kolme adoptiolasta, kaksi espanjalaista tyttöä ja yksi equadorilainen poika. Mikä huvittavinta, tyttärellänikin on koira, jonka nimi on Pipo, kuten Anna Venejärvelläkin.

Kävin eläkkeellä ollessani vielä auttamassa Jorma Kalevin ruokaravintolassa Amigossa sekä edustamassa Diego Tiffanyssä BB-viikolla, jonka Jorma piti suomalaisille turisteille. Lomaillessani Santa Wee -bungalowissa kuvaajat kävivät tekemässä minusta juttua hellari-poikien kanssa ohjelmaan Riemuloma Canarialla.

Tutustuin myös Kalevi Keihäseen sekä Mikko Niskaseen.

Nyt harrastan elokuva-avustajan töitä ja olenkin näiden 10 Suomessa asutun vuoden aikana saanut olla yli 20 elokuvassa, ja aina menen, minne vain kelpaan.

Olen jo 72-vuotias, mutta tämä on minun lempiharrastukseni. Olen saanut olla myös mainoksessa, Miss isoäiti -kilpailun finaalissa ja seuraavana vuonna tuomaroimassa kilpailua yhdessä Helena Lindgrenin ja Hymy-tytön kanssa.

Siinä minun tarinani pienoiskoossa, paljon olisi Espanjan ajoilta tapahtumia, mutta näistä saisi jo pienen elämänkertakirjan aikaiseksi.

Kommentoi

Hae Heilistä