Julkaistu    |  Päivitetty 
Leo Härmä

Joulupukin päätä välillä jo huimaa

Vanhaa joulupukkia nykyinen meno hirvittää, huimaa ja kauhistuttaa. Sekavaa soppaa keitetään. Varsinkin poliitikkoja maalitetaan jopa itse itseään luotettavina pitävissä joukkotiedotusvälineissä ja sehän on aivan diktaattorimaista toimintaa. Ihmisiä pistellään kielteiseen julkisuuteen ja armottoman kritiikin kohteeksi.

Ajankohtaisissa katseltavissa ohjelmissa sekoitetaan, sotketaan asioita ja tapahtumia, ja puurot ja vellit menevät aivan sikin sokin. Oikeasta, yhdestä, ainoasta totuudesta on tosi vaikea päästä enää perille ja selville.

Sananvapaus vaatii vastuullisuutta, pitää olla vastuussa lukijoille, kuulijoille, katselijoille. Tekijöillä on oikeus ja velvollisuus torjua painostus ja houkuttelu, jolla yritetään ohjata yhteiskunnallista tiedotustakin tiettyyn suuntaan ja toimenpiteisiin. Ihmisten on pystyttävä erottamaan tosiasiat mielipiteistä ja fiktiivisestä aineistosta.

Niin sanottuihin luotettaviinkin tietolähteisiin on syytä suhtautua kriittisesti, koska kyseessä taustalla saattaa olla jonkin tahon jonkinlainen maalittama hyötymis- ja vahingoittamistarkoitus.

Nykyinen arvomaailma ja meno haastavat perinteisen punaisen mullankin. Olivatko asiat ennen paremmin, oliko luottamusta ja uskottavuutta enemmän kuin nykyajan digimaailmassa, jossa wc:hen pääsyynkin vaaditaan joskus älykännykkää tai QR-koodin lukemista, puhumattakaan WhatsAppista, jota vanhalla joulupukilla ei ole, koska ei ole älykännykkää?

Kaikesta huolimatta joulupukki kannattaa ja rakastaa edelleen vanhanaikaista joulua, rauhaa, hiljaisuutta, demokratiaa, oikeudenmukaisuutta ja tasapuolisuutta. Muuttuuko joulu, kun maailma muuttuu ympärillämme? Ilmasto, vesi ja maaperä saastuvat edelleen maailmanlaajuisessa kilpajuoksussa.

Joulupukin mielestä jouluaattoon kuuluu edelleen kuusen koristelu. Riisipuuroa voi pistellä puolilta päivin ja kuunnella perinteisen joulurauhan julistuksen. Tunnelmalliseen aattoiltaan kuuluu haudoilla käynti ja perinteinen jouluruokailu, ehkä myös aattoillan myöhäinen jumalanpalvelus.

Jouluun kuuluu tietysti lahjat. Nykyään moni voi kovasti miettiä jo ilmastonmuutoksen takia, kuinka tarpeellisia ja ympäristöystävällisiä ostetut ja saadut lahjat ovat. Olipa miten oli. Joulu on lasten juhla. Lapset odottavat lahjoja ja joulupukkia hyvinvointivaltiossa ja maailman onnellisimmassa maassa.

Kommentoi

Hae Heilistä