Julkaistu    |  Päivitetty 
Antti Saarelainen

Aika siirtyä hyökkäykseen

Omistajaohjauksesta hallituksessa vastaava Sirpa Paatero (sd.) teki ainoan oikean toimen pysäyttäessään valtionyhtiö Postin suunnitelmat siirtää 700 työntekijää huomattavasti huonomman työehtosopimuksen piiriin. Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU:n laskelmien mukaan esimerkiksi 16 vuoden työkokemuksen omaavalle helsinkiläiselle postinkäsittelijälle siirto tarkoittaisi 42 prosentin laskua palkkaan. Tiedotustilaisuudessaan Paatero puhui kuitenkin vain “aikalisästä” ja myös Posti on ilmoittanut tavoitteenaan pysyvän huomattavan huononnuksen saaminen työntekijöidensä työehtoihin.

Postin tukala tilanne on ymmärrettävä, koska alalla ovat monet muut toimijat pystyneet siirtämään palveluitaan ulkoistusten kautta freelancereiksi pakotetuille jakelijoille tai ovat pystyneet luottamaan työnantajien itsensä perustamien niin sanottujen “keltaisten liittojen” suojelevan heidän maksamiaan naurettavan huonoja palkkoja. Helsingin Sanomat siirsi 2018 oman aamujakelunsa tietyillä alueilla Postilta omalle jakeluyhtiölleen, joka pakotti edelleen työntekijänsä toimimaan alihankkijoina  –  ilman työnjohtoa sekä omissa vaatteissaan ja omilla kärryillään.

Vaikka Postin tilannetta ymmärtäisikin, on reagointi täysin väärä  –  valtion sataprosentttisesti omistama yhtiö lähtee mukaan kilpajuoksuun pohjalle ja painamaan fyysisesti raskaasta työstä maksettuja palkkoja alemmaksi perustellen sitä kilpailijoiden huonoilla palkoilla.

Postin suunnitelmat ovat vain yksi oire taudista, joka suomalaiseen yhteiskuntaan on tarttunut: olemme unohtaneet työelämässä unelmoida ja vaatia parempaa. Osana kilpailukykysopimusta ay-liike oli valmis hyväksymään työajan pidennyksen ensimmäistä kertaa sataan vuoteen. Liikenneministeri Sanna Marinin (sd.) puhe kuuden tunnin päivittäisestä työajasta leimattiin mediassa ja keskustelussa “utopiaksi”.

Olemme tottuneet tilanteeseen, jossa ay-liike lakkoilee vain vastustaessaan asioita  –  ei tukeakseen uusia avauksia paremman työelämän tai esimerkiksi ilmastonmuutoksen hillitsemisen puolesta. Samalla olemme tottuneet maailmaan, jossa työelämä on useimmille jatkuvaa kurjistumista ja epävarmuuden lisääntymistä. Olemme itse valmiita osallistumaan siihen juoksukilpailuun, jossa pohjalla on elämään riittämättömät palkat ja jatkuva epävarmuus.

Tästä jatkuvasta puolustustaistelusta on työmarkkinoilla päästävä takaisin tilanteeseen, jossa työntekijät ovat ne jotka vaativat ja hyötyvät työn tuottavuuden kasvusta.

Oikeistolaiset ovat vastustaneet työajan lyhentämistä samoilla argumenteilla aina  –  jo kahdeksan tunnin työpäivään siirtymisen piti tuhota Suomen kilpailukyky ja uhrata tulevat sukupolvet laiskuudelle. Kokeilujen perusteella siirtyminen lyhyempään työpäivään lisää monilla aloilla tuottavuutta ja erityisesti työntekijöiden jaksamista. Työväenliikkeen olisikin aika siirtyä jatkuvasta puolustustaistelusta kohti muutoksia ja parannuksia vaativaan hyökkäykseen.

Kommentoi

Hae Heilistä