Julkaistu    |  Päivitetty 
Ritva Mikkilä

Lapsuuden kultaiset muistot säilyvät mielessä

Maija Virtasen kirjoitus Karjalaisessa 12.5. herätti lämpöisiä ajatuksia ja lapsuudenajan kauniit muistot pulpahtivat mieleen.

Olen myös syntynyt 50-luvun alussa, ja silloin perheet olivat isoja ja puutettakin varmasti oli. Omasta lapsuudestani kahdeksanpäisen lapsilauman vanhimpana en kuitenkaan muista puutetta päällimmäisenä.

Meillä oli viimein oma koti, ja työtä oli paljon. Äitini pesi pyykkiä kokonaisen päivän – pyykkikonetta ei ollut – pyykki pestiin pyykkilaudalla ja keitettiin padassa ja lopuksi äiti kuljetti pyykit, kesällä kärryllä ja talvella kelkalla, lähteelle puolen kilometrin päähän, ja siellä hän huuhteli pyykit.

Me asuimme Viinijärven Rianniemessä, jossa meillä ei ollut aluksi kunnollista kaivovettä ja pyykkivedet sekä saunan ja karjan vedet kuljetettiin lähteeltä. Se oli meidän isompien lasten tehtävä.

Silloin käytiin lauantainakin koulua ja koulun jälkeen oli veden kuljettaminen. Äiti oli tarkka puhtaudesta, ja kaikissa vuoteissa oli aina puhtaan valkoiset lakanat. Kotisiivous oli lasten tehtävä heti kun kynnelle kykeni.

Ruoka oli perusruokaa: perunaa, lihaa, maitoruokia. Imeliä herkkuja oli vain juhlapäivinä. Ehkäpä siksi kaikilla sisaruksillani on edelleen omat hampaat. Leipä ja piirakat ja kukot leivottiin kotona, ja kaupasta ostettiin vain tarpeellista.

Koulumatkat olivat usein pitkiä ja tehtiin kävellen tai suksella. Vapaa-aikana laskettiin mäkeä ja hypeltiin lumipenkoilta ja kesällä puleerattiin tuntikausia Viinijärvessä. Syksyllä samoiltiin marja- ja sienimetsässä, ja kouluunkin piti viedä puolukoita talven tarpeisiin.

Nykyisin tunnen voimattomuutta ruokakaupoissa, kun kaikkea pitää olla kymmentä eri makua, väriä ja sorttia. Mainonta ohjaa ihmisten ostokäyttäytymistä monin tavoin.

Nykyisin kaikki ovat kännykässä ja kansalaisten nenä kiinni puhelimessa aamusta iltaan. Ei nähdä vastaantulijoita, ei tunneta luonnon tuoksuja; ollaan ikään kuin tiedon vankeja.

Minä kaipaan vanhaa aikaa, kaikki oli silloin todellisempaa. Naapuriapu oli kunniassa ja sunnuntaisin pistäydyttiin naapuriin kylään ihan muuten vain.

Erityisesti kaipaan joulun satua. Isä hankki aina kauniin kuusen ja me lapset koristelimme sen. Maha kipeänä jännityksestä odottelimme joulupukkia.

Kun se lopulta tulla kompsutteli, meille lapsille se oli totta.

Niin salaa vanhemmat osasivat joulun järjestää, kun ei ollut televisioita, internettiä ja kännyköitä sotkemassa oikeata joulurauhaa.

Kommentoi

Hae Heilistä