Julkaistu    |  Päivitetty 
Ritva Mikkilä

Karvoitusasiaa

Sanna Korhonen kirjoittaa kolumnissaan Karjalaisessa 23.4. naisten karvoituksesta ja sen ilmiön ongelmallisuudesta. Minua on sen sijaan jo pitkään ihmetyttänyt nykyinen miesten karvamuoti ja kyse on kasvojen, ei säärien karvoituksesta.

Muistan jo lapsuudesta, kun 1800-luvun loppupuolella syntynyt ukkini ajeli öljylampun valossa partansa partaveitsen avulla. Myöskin isäni, rakennusmies, lähti töihin aina kasvot siistittyinä, opettajistani puhumattakaan.

Nyt vastaan kävelee mitä villeimpiä karvanaamoja – kaukana on David Nivenin aikoinaan tunnetut ohuet huolitellut viikset.

Osan pärstävärkkiä koristaa partamuodostelma, joka muistuttaa pullasutia, toisten leuasta roikkuu partareuhka kuin katuharja. Lähes kaikilla on oltava karvoja, jos ei päässä pysy, niin sitten kasvatetaan karvaa naamaan kuin kilpaa.

Joskus tuntuu, että viikkokausia savotassa viipyneet savottaukot ovat nyt suurinta huutoa, myös mainonnassa.

Mietin vain, miten ruokailu sujuu viiksivalluilta, joiden partavarustus ulottuu ylähuulen alapuolelle. Saahan ne suurukset pesemällä pois… Enkä naisena malta olla ajattelematta, miltä partatureikon suukko tuntuu, kun on meinaan herkkä nahka.

Gillette-kauppiaat varmaan myös harovat epätoivoisina hiuksiaan (kaljujaan) ja mitenkä lienee partavesien kulutus tässä partaviidakossa?

Kommentoi

Hae Heilistä