Julkaistu    |  Päivitetty 
Susanna Haverinen

Ei kai yliopistoihin oppimaan mennä

Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) julkaisi torstaina 17.1.2019 tiedotteen uudesta, hallituksen hyväksymästä korkeakoulujen rahoitusmallista. Malliin tehdyistä muutoksista merkittävin on kyseenalaisin. Rahoituksen perusteissa esiintyvän tuloksellisuuden osuus on yliopistojen osalta nostettu 19 prosentista 30 prosenttiin.

Käytännössä lähes kolmasosa yliopistojen rahoituksesta tulee siis määräytymään seuraavin perustein: Minkä verran yliopistot tuottavat tutkintoja, kuinka monet näistä tutkinnoista ovat syntyneet ensimmäistä tutkintoaan suorittavilta ja kuinka monet näistä tutkinnoista ovat syntyneet tavoiteajassa. Tulospainotteisuutta ovat kritisoineet jo rahoitusmallin valmisteluvaiheessa Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL ja Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK.

Tulospainotteisena rahoitusmalli tukee nykyisen poliittisen ilmapiirin ilmeistä tavoitetta: Tehdä yliopistoista tuotantolaitoksia, joissa määrä tulee ennen laatua. Näiden tuotantolaitosten on tarkoitus synnyttää tutkimustietoa vain, jos sillä on välitöntä välineellistä arvoa. Toisena tavoitteena on työntää ulos tutkintoja, jotka ovat niin tiiviitä, ettei opiskelijalle jää erehtymisen varaa. Malliesimerkki tulospainotteisesta korkeakoulupolitiikasta on ensikertalaiskiintiö, jonka tavoitteena on lisätä opiskelijoiden siirtymistä korkeakouluihin suoraan toisen asteen opinnoista ilman välivuosia.

Kiintiöt kuitenkin aiheuttavat painetta valita ensimmäisellä kerralla oikein. Siksi ei ole yllättävää, että suoraan korkeakouluihin jatkavien määrä on kasvamisen sijaan laskenut. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2017 ylioppilaiksi valmistuneista enää 28 prosenttia jatkoi opintojaan ilman välivuosia.

Tällainen erehtymättömyyden vaatimus on muutenkin harkitsematon, sillä se lisää opiskelijoiden stressiä ja heikentää heidän hyvinvointiaan. Opiskelijoiden jaksaminen on jo ennestään huolestuttavan heikkoa. Tämä ei edistä ajallaan valmistumista – huomio seurannaisilmiöstä niille, joille opiskelijan hyvinvointi itsessään ei ole tavoittelemisen arvoinen. Yksilölliset opintopolut puolestaan ovat edellytys monipuolisille tutkinnoille, joita tulevassa työelämässä tarvitaan.

Nykyinen hallitus on jo merkittävästi leikannut korkeakoulujen rahoitusta, mikä johti laajoihin irtisanomisiin. Jatkossa tulosperustaisuus lisäksi sitoo yliopistojen kädet. Sopii vain toivoa, että kevään eduskuntavaaleissa voittavat itseisarvoina sivistys, koulutus ja hyvinvointi.

Kommentoi

Hae Heilistä