Julkaistu    |  Päivitetty 
Jorma Kinnunen

Yhteistyö on valttia luonnossakin

Kesämökin pihamaalla tuli taas seurattua luonnon tapahtumia livenä ja ihmeteltyä sen toimintojen tehokkuutta.

Varishan on viisas ja aivan törkeän röyhkeä päivittäistä ruokaansa etsiessään. Olen seurannut miten sama, mökin ympärillä asusteleva varis yritti päivittäin alkukesän aikaan ryöstää räkättirastaiden pesistä munat. Harvoin ryöstö kuitenkin onnistui. Räkäteillä on aivan mahtava joukkohenki, ja puolustus on järjestetty sen mukaan.Yksikin rääkäisy ja heti oli variksen kimpussa joukko vihaisia pesien puolustajia. Varista tökittiin lennossa alta, päältä ja sivuilta. Höyhenten pöllytessä variksen oli palattava ja piilouduttava oksiston sekaan omalle reviirilleen.

Toisenlainen, ikään kuin siviilipuolen joukkovoimannäyte on tukkakoskelopoikueiden päivittäinen kalastus. Poikue, tai joskus myös muutama poikue yhdessä ajaa vettä polskuttaen kaloja kohti lahden pohjukkaa, missä ne ovat helposti napattavissa. Se on ikään kuin nuottausta.

Suuri poikue on eduksi lintujen kalastaessa yhdessä. Kalastusta valvoo vain yksi aikuinen lintu, mutta poikasia voi olla paljon. Oman mökkirantani kalastuspartioon kuuluu 23 poikasta, joten siinä on kaksi tai kolme poikuetta. Kyllä luonto on ihmeellinen.

Kommentoi

Hae Heilistä