Julkaistu    |  Päivitetty 
Karjalainen

Mene vaikka länteen!

TV:ssä oli jokunen aika sitten juttu kun, oliko se nyt Joensuusta tai ainakin läheltä, että perheen mies oli jäänyt tämän vuoden alusta työttömäksi. Aktiivisena ja ahkerana hän ei jäänyt niin sanotusti tuleen makaamaan eikä pelännyt muuttoa muualle, vaan haki työtä ja toimeentuloa muualta Suomesta ja sai, Uudenkaupungin autotehtaalta.

En voinut kuin ihailla ja kunnioittaa päätöstä. Vaimokin oli jutussa mukana ja uskoi saavansa uudella paikkakunnalla muutakin kuin pätkätöitä. Jättävät täällä omakotitalon vuokralle. Tuttavat ja sukulaiset olivat käsittääkseni lähes kauhuissaan, että sinne, mitä murretta ne siellä puhuu ja miten siellä voi tutustua naapureihin.

Se, miksi tästä kirjoitan ja otan kantaa tämän rohkean perheen takia, on se, että onhan meitä niin sanottuja junan tai muun kyydin tuomia täällä Pohjois-Karjalassakin ehkä tuhansia. Mekin aikanaan, minä ja vaimoni (hän ei vielä ollut sitä), 1960–70 luvun vaihteessa piti lähteä länsinaapuriin työn perässä kuten sadattuhannet muut. Kukaan ei kauhistellut, että mitä nyt sinne.

Sittemmin kun muutimme vaimoni kanssa tänne, monen mutkan kautta (kumpikaan ei olla täältä kotoisin), saatiin uusia työkavereita, tosi kivoja, mutkattomia ihmisiä.

Kyllähän me toisaalta ymmärretään kotiseuturakkaus, meille se on kaukainen haave jossain. Mutta kyllä se jotenkin silloin, kun olimme vaimoni kanssa täällä töissä, niin täältä ei kukaan, no ainakaan ei kaikki, haluaisi muuttaa pois. Ei ainakaan Pohjanmaalle, varsinkaan ruotsinkieliselle, eikä Savoon, se vasta kauheaa ois.

Ollaan asuttu Pohjanmaalla, jopa ruotsinkielisellä alueella, ja käsittääkseni tälläkin hetkellä siellä on tietyillä aloilla työvoimapula.

Hei, ei riitä laulun sanat: Kotiseudulle Pohjois-Karjalaan, juon kaljaa auringon nousuun.

Pohjanmaalaiset, olipa sitten, etelä-, keski-, tai pohjois-, sekä ruotsinkieliset, ovat aivan yhtä samaa Suomea, ja yritteliäistä kansaa. Ja sieltäkin paikkansa löytää jokainen, ainakin ajan myötä. Se on asennekysymys.

Jokin aika sitten oli tuttava perheen poika valmistunut metallialalle, jossa itsekin aikanaan tein lähes elämäntyöni. Kävi armeijan, jäi kortistoon. Ehdotettiin hänelle Pohjanmaata, siellä on alalla tekijöistä pulaa. Vastaus: en lähde. No entäs Iisalmi, kaunis kaupunki Pohj-Savossa, sielläkin Normetilla töitä. Vastaus: no en ainakaan Savoon.

Jotenkin tämä meitä vaimoni kanssa ottaa, no tiedä onko oikea sana, että niin sanotusti pattiin. Että mikä on se kriteeri, että mihin voi omalta synnyinseudultaan muuttaa. Puhuttiin tässä eräs aamu kahvipöydässä, että jos vielä oltaisiin nuoria, me voitaisiin lähteä, jos vähänkin olisi koulutusta tai työn tarvetta. Ruotsiin, hieno maa, tai Norjaan. Tai Savoon, Pohjanmaalle, Lappiin, ihan minne vaan.

Kuten alussa sanoin, ihailen ja kunniotan perhettä joka muutti Uutenkaupunkiin, seuratkaa perässä muutkin.

Kommentoi

Hae Heilistä