Toukokuussa poljen töistä kotia kohti rivakkaa vauhtia. Ylämäen jälkeen luvassa on pieni alamäki, jossa jalat saavat huilata hetken. Samassa silmiini tarttuu näky, joka melkein saa jarruttamaan. Tien varressa sijaitsevan pienen punaisen mökin takapihalla on sauna. Pihamaa puskee tulppaaneja, sinivuokkoja, narsisseja ja valkovuokkoja.

Vuodesta 1864 voi tuntua olevan ikuisuus, mutta sukupolvissa se on hujaus vain. Isäni ukki, savonrantalainen Juho Heikki Käyhkö, oli tuolloin 4-vuotias pojanviikari. Ei hänestä sen enempää, mutta naisista ja muista sorretuista kylläkin. Vuonna 1864 Suomessa annettiin täysvaltaisuusasetus, joka vapautti 25 vuotta täyttäneet naimattomat naiset miespuolisen sukulaisen holhouksesta. Siihen saakka naisten oli pitänyt jäädä perheensä miesten hoteisiin, jos ei kohdalle ollut osunut sopivaa aviomiestä.

Vihdoinkin Joensuun keskustassa on alettu elpyä pandemiavuosista. Jo useammasta suunnasta keskustan kauppiailta on kuulunut terveisiä, että asiakkaat ovat palanneet erikoisliikkeisiin ja kauppaa käydään pandemiaa edeltävissä tai jopa paremmissa lukemissa. Pitkään elpyminen on Joensuussa ottanut, pidempään kuin monessa muussa kaupungissa, mutta suunta on nyt oikea.

Viikonloppuna oli ilo seurata kolmea hyvää puhujaa, kahta Kontiolahdella Pajot-festivaalilla ja yhtä Joensuussa taidekeskus Ahjossa.