Naurattaisi, ellei itkettäisi. Viikonloppuna kohistiin kahdesta vaaleihin liittyvästä asiasta, toinen valtakunnantasolla, toinen Joensuussa, joissa itse asiaa kiinnostavampaa on kohujen alkulähde. Molemmat kohut kun liittyvät eduskuntavaaliehdokkaisiin, joilla on omissa vaalipiireissään ja omissa puolueissaan odotettavissa tiukka sisäinen kilpailu.
Toista kohua ollaan vielä rakentamassa niin pienen asian ympärille, että mieli tekisi parkaista, että älkää viitsikö.
Toki kyse saattaa olla aidosti heränneestä huolesta tärkeäksi koetun asian tiimoilta, mutta kun asetelma on, mitä on, sosiaalisessa mediassa saatetaan nähdä herkästi tarkoituksenhakuisuutta, ja on siellä jo nähtykin.
Toisessa tapauksessa somekansa on jo nimennyt alkulähteenkin, toisessa ei tarvita edes somearvailuja, kun lähde itse kertoi julkisesti oman näkemyksensä. Se herättää lisää kysymyksiä. Miksi joku paikallispoliitikko lähtee julkisesti heittämään kritiikkiä eduskuntavaalikampanjaa käyvän oman valtuustoryhmäkaverinsa päälle?
Kun asetelma on mitä on ja ajoitus tämä, ulkopuolisissa seuraajissa herää helposti ilkeitä ajatuksia toimijan motiiveista. Suomalaiset äänestäjät ovat siitä omituisia, että asia saattaa kääntyä jopa kohun keskelle joutuneen eduksi.
Yleinen käsitys on, että politiikan peli on likaista, ja joskus se onkin. Omassa puolueessa kilpailijoiksi koettuja on kampitettu kautta aikain, mutta yleensä kampitukset on tehty julkisuudessa piilossa vaikkapa vuotamalla nimettömästi medialle kaverin kannalta kiusallisia asioita. Sisäisen palaverinsa paikan luulisi olevan tapauksissa, joissa joku tekee omalle porukalle hallaa toimimalla liian kömpelösti.
Viikonloppuna somekansa ehtikin jo ihmetellä, mistä siinä toisessa tapauksessa oikein kohkattiin.
Politiikka on raaka kestävyyslaji, jossa on pystyttävä ottamaan vastaan iskuja. Sitkeimmät selviävät, ja monet sitkeimmistä ovat tottuneet pettymyksiin jo ennen ensimmäisiä menestyksiään.
Tiukimmilla ovat he, joiden ura on alkanut kovalla nousukiidolla. Väistämättä hekin törmäävät jossain vaiheessa siihen, että kaikki eivät tykkää,. Joskus lyönti tulee otsaan odottamattoman rajuna. Niissä tilanteissa sitkeys mitataan.
Gallupeistahan tässä taas puhutaan näissäkin vaaleissa. Kolme suurta on juuri nyt kovin tasoissa ja tulevan pääministerin nimi on täysi arvoitus. Oikeastaan tuo ei ole kovin kiinnostavaa politiikkaa vuosikymmeniä seuranneelle. Voimasuhteet nyt heilahtelevat aina ja pääministerit vaihtuvat.
Oikeasti kiinnostavaa on, onko vaalikentillä havaittavissa muutosta tavassa, jolla peliä pelataan, ja jos on, mihin suuntaan.
