Lainakirjoja ja kirjalainoja

Me koululaiset käytimme kirjaston palveluja ahkerasti. Tytöt lainasivat omiin mieltymyksiinsä kuuluvia kirjoja. Meidän poikien mielilukemista olivat erilaiset seikkailukirjat ja eränkäyntiä käsittelevät teokset. Kirjastoa hoitanut naapurin emäntä merkitsi jokaisen lainauksen tarkasti ylös. Liiasta melusta ja hälinästä sai heti huutia.

Kotonani oli lasisin liukuovin varustettu kirjakaappi, jossa oli muutamia kymmeniä aikuisten kirjoja. Kirjakaappi oli peräkammarissa, mikä oli minun oma huoneeni. Monet kirjoista olivat joululahjoiksi saatuja, mutta myös äidin kirjapainossa työskennelleet tädit lähettivät kirjoja Helsingistä. Tuon kirjahyllyn helmiä minulle olivat A.E.Järvisen kirjoittamat kirjat, joiden kansikuvia somistivat tekijän akvarellit.

Peräkammarin seinustalla oli toinenkin kirjahylly; puinen, siniseksi maalattu pikku hylly. Se oli minun ikioma kirjahyllyni. Kun hyllyssäni oli monta sellaista kirjaa, jota kunnan kirjastossa ei ollut, päädyin lapsen mielessäni perustamaan lainakirjaston omista kirjoistani. Numeroin kirjani ja äidiltä saamaani ruutuvihkoon suhrasin viivaimella ja mustekynällä sopivin välein viivastot, joiden väleihin piti merkitä lainakirjan numero, lainaus- ja palautuspäivä. Viimeiseen sarakkeeseen tuli lainaajan allekirjoitus.

Kirjastoni oli menestys. Ensimmäiset kirjat lainattiin heti, kun muste lainausvihkossa oli hädin tuskin kuivunut. Parissa päivässä kirjahyllyni oli likimain tyhjentynyt kirjoista. Varsin pian huomasin, ettei kirjaston hoitaminen sujunut suinkaan ongelmitta. Ensimmäiset kirjat jäivät palautumatta, ja niitä piti karhuta takaisin. Oli turvauduttava eri asteisiin pyyntöihin ja uhkailuihin kirjojen takaisin saamiseksi. Kirjastoni loistavan alun jälkeinen pettymys olikin melkoinen, mutta samalla opettava, sillä portti aikuisten maailmaan oli samalla raottunut. Sinisilmäinen lapsen usko oli saanut kovan kolauksen.

En muista, sainko ihan kaikkia kirjojani milloinkaan takaisin, mutta kirjastohankkeeni lopahti lähtökuoppiinsa kestettyään vain muutaman viikon. Kotikyläni koululaisten oli turvauduttava jälleen kunnan kyläkirjaston palveluihin.

Omien kirjojeni lainaamiseen olen aikuisenakin suhtautunut varauksella, ja lainannut varsinkin harvinaisempia kirjojani vain luotettaville ystävilleni. En ole tavannut kirjoihini kirjoittaa palautusta edesauttavaa tekstiä, jollainen löytyy eräästä edesmenneen ystäväni, sanomalehti Karjalaisen levikkipäällikkönä työskennelleen Veikko Heiskasen omistamasta kirjasta. Kirjan alkusivuille hän oli kirjoittanut: Kirja lainasta palautettava hirttämisen uhalla.

Taitaako tuon kirjalainan palautuspyynnön paremmin sanoa?