Nimellä paiskatut
Kun laitoksille, yrityksille ja rakennuksille annetaan nimiä, paras ohjesääntö on tämä: nimi kertoo, mikä se on. Toki kun asioita on enemmän kuin yksi, on keksittävä jokin, millä ne erottaa toisistaan. Mutta niin kauan kuin on ainoa laatuuaan, ei kannata heittää tilaisuutta hukkaan.
Valtion yhtiöissä nimisekoilulla on pitkät perinteet. Klassikko lienee Itella, joka keksittiin vuonna 2007 korvaamaan Posti. Itellaan vaihtamista perusteltiin sillä, että ”uudistus vahvistaa brändiä, selkeyttää konsernia ja antaa postille paremman kilpailuasetelman”.
Seitsemän vuoden jälkeen brändinvahvistuslasit olivat pudonneet jo johtoryhmänkin päästä, ja nimeksi palasi Posti. Aamen.
Viimeisimmäksi nimiralliin päästiin valtion omistamassa liikenteenohjauskonsernissa, josta tehtiin vuoden 2019 alussa kansainväliseen tyyliin Traffic Management Finland Group , johon kuului emoyhtiö Traffic Management Finland Oy sekä tytäryhtiöt tieliikenteen ohjauksesta ja hallinnasta vastaava Intelligent Traffic Management Finland Oy ja rautatieliikenteestä vastaava Finrail Oy sekä lennonjohtopalveluista vastaava Air Navigation Services Finland Oy.
Parin vuoden päästä nimet vaihtuivat jälleen: nykyään konserni tunnetaan nimellä Liikenteenohjausyhtiö Fintraffic.
Joensuussa nimensä kanssa meinasi kuutisen vuotta sitten lähteä laukalle virkavalta, kun uusi rakennus oli valmistumassa poliisin ja käräjäoikeuden käyttöön. Avoimeen nimikilpailuun tuli runsaasti ehdotuksia, mutta laitos nimettiin lopulta jämäkästi Oikeus- ja poliisitaloksi.
Yrityksen nimeäminen on aika kinkkistä puuhaa. Nimestä pitäisi selvitä toimiala, mutta samalla pitäisi syntyä juuri halutunlainen mielikuva. Suomalainen Kirjakauppa on nimi, jota ei turhasta kikkailusta ainakaan voi syyttää.
Ja etten nyt ikuisen tosikon leimaa saisi, niin kerron yhden suosikkini hassuttelun saralta: Katto-Kaasinen. Jos on töissä kattoalalla ja sukunimi sattuu olemaan niin lähellä Kassista, olisi haaskausta jättää nimi käyttämättä.
Joensuun torille nousee tämän vuoden aikana uusi liikerakennus. Niitä on historiassa tuolla kohtaa nähty kaksi. Tuon rakennuksen käyttötarkoitus muuttuu luonnollisesti ajan mukana: siinä missä vielä viime vuosisadan alkupuolella oli luontevaa käydä soppaluut torilta, tänä päivänä se on jotain muuta.
Mutta jos keskelle toria rakennetaan liikekiinteistö, jossa on kahviloita, ravintoloita, käsitöitä ja matkamuistoja, on se kauppahalli.
Jos sille pitää keksiä jokin muu nimi, samaan tyyliin kuin keskustan ostoskeskuksille, jotta ne erottaa toisistaan, voinee kysyä, miksi tämä rakennus on torilla.
Kommentoi